Ja kerran vielä Ventelä

Kaupungin virkamiesten pätevyyttä en arvostele. Useimmat tuntuvat hyvinkin olevan tehtäviensä tasolla, mutta ehkä joskus hieman lipsuu. Enemmän lipsuu kuitenkin luottamushenkilöillä, jotka tosiasiallisia päätöksiä tekevät.

En puhu enää pelkästään Ventelän taloista, joihin kohdistunut mielenkiintoni meni ohi huomatessani kaupungin lahottamispäätöksen, jolla voidaan syrjäyttää museoviraston kanta. Luulen, olen jopa melko varma, ettei kyseessä kuitenkaan ole ainut ratkaisu.

Aloin epäillä kaupungin arvioita jo silloin, kun ensimmäisen kerran keskustelin Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kustannusarviosta.  Erään nimeltä mainitsemattoman kaupungin herran kustannusarvio oli lähes 300 000 €, ja minä tollero päädyin omissa laskelmissani vain lukuun 140 000 € ja risat.  Eihän ne ”hirsimökit” magneettia maksa.  Talkootyön osuus jäi arvioitua pienemmäksi, joten kaipa tuo lopullinen hinta noussee tuonne 150 000 € pintaan, mutta ei lähelekään tuota 300 000 €.  Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että sain myös tukea tuolle ajattelulleni melkein samalta taholta.  Onneksi luotin itseeni ja tsasouna rakennettiin.

Arvioidessani Ventelän taloja,otin mukaan pari oikeaa asiantuntijaa. Vanhojen rakennusten entisöintiin perehtyneen rakennusmestarin sekä jo eläkkeellä olevan rakennushallituksen arkkitehdin.  Toisistaan tietämättä molemmat päätyivät suunnilleen samanlaiseen arvioon, joka oli vain kolmanneksen siitä, mitä kaupungin on huhuttu arvioineen.  Onko totta, että kaupunki on rahastusautomaatti, kun tietyistä asioista on kysymys?  Onko niin, että tuollainen ”lahotuspäätös” on helpompi saada menemään läpi, kun kustannusarviosta tehdään mahdollisimman mittava?

En minäkään kaikkien alojen ammattilainen ole, mutta kun nelisen vuosikymmentä olen rakennuksilla pyörinyt, niin jotakin on ehkä vaatteisiin tarttunut.  Rakennusten kustannuksista tiedän vain sen, että hälytyskellot soivat, jos kustannusarvio on pahasti metsässä.

Köyhänä miehenä olen aina miettinyt, onko mahdollista tehdä halpa ja hyvä. Ainakaan eivät ulkoseinien marmorilaatat ole vielä taipuneet.

Otan nyt sitten vielä kantaa tähän yhteen purkamisperusteeseen: homeeseen. Hometta pelätään aivan liikaa, sillä home on täysin poistettavissa. Noin 50% homeen takia puretuista rakennuksista voitaisiin säästää, jos vain home poistettaisiin ja tarvittavat korjaukset rakenteisiin tehtäisiin.  Käytännössä se tarkoittaisi lähes samansuuruisia säästöjä.

Tässä nyt sitten tarvittaisiin sitä asiantuntijuutta.  Melkein aina on kyse vaihtoehtoisista ratkaisuista. 

Noutaja tuli Tapanaisen talolle Lappeenrannassa.  Annettiin vain lahota. Viereisessä samanlaisessa talossa, Wolkoffin talossa on museo ja ravintola. 

 

Polisiivinen blogi

Olen usein miettinyt, miksi olen ruvennut pitämään tällaista poliittista blogia. Siinä tahtoo olla vikana jatkuva negatiivisuus, sillä pääosin tulee poimittua joko yhteiskunnan epäkohtia tai poliittisia päätöksiä joita muut puolueet ovat tehneet. Ja tietysti täysin väärin. Enhän minä oikeasti ole edes kovin poliittinen hahmo, mutta kuitenkin.  Sellainen ihminen tahtoo olla, että murhat kiinnostavat. Tahtoo sanoa, että valtiovallan negatiiviset päätökset ovat huomattavasti suuremman mielenkiinnon kohteena kuin ne päätökset jotka on tehty meidän eduksemme. Tästä syystähän mediakin herkuttelee suurilla onnettomuuksilla ja suurilla rikoksilla.  Minäpä koitan tänään tehdä tästä poikkeuksen.

Hallituksemme toimista on tosi vaikeaa löytää mitään esimerkillistä, mutta sanottakoon nyt vaikka esille tulo. Olkoonpa päätös millainen tahansa ja olkoonpa kansa asiasta mitä mieltä tahansa, nousee Katainen puhujapönttöön ja kertoo kuinka hyvin hallitus onnistui ratkaisemaan tämän kiperän kysymyksen koko kansan parhaaksi.  Kaikkihan me tosin tiedämme, että ei hallitus mitään ole onnistunut ratkaisemaan, mutta se on kokonaan eri asia. Juuri tämän takiahan sitä positiivista kansalaisajattelua tarvitaankin.

On Suomi oikeasti hyvä maa, elää ja asua.  Otetaan nyt esimerkiksi meidän oikeuslaitoksemme.  Aika harvoin täällä tapahtuu esimerkiksi suoranaisia oikeusmurhia, sillä tuomioistuimet ovat tuomioissaan erityisen tarkkoja. Pääsääntö on, että jätetään rankaisematta jos näyttö ei ole täysin aukoton. Suomen vankilat ovat kyllä täynnä omasta mielestään syyttömiä. Sen verran maailmaa olen kuitenkin nähnyt, että uskon tasan tarkkaan, että pikemminkin liian vähällä ovat päässeet.  Täällä on myös erittäin pätevät poliisivoimat, jotka yleensä pystyvät ratkaisemaan tapauksen kuin tapauksen.  Kokonaan toinen asia on, että mitä kukin rikoksena pitää.  Toisen mielestä jo pelkkä asioiden vääristely tai hyvien tapojen vastainen toiminta on rikos, kun taas toinen sallisi pienen kännissä ajelunkin. Onpa niitäkin jotka uskovat, että pommi eduskuntataloon parantaisi huomattavasti tämän kansan elintasoa. Heidän mielestään sen heittäjä pitäisi palkita urhoollisuusmitalilla. Moninaiset ovat kansan luulot oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Hyviä ja huonoja uutisia siis on muuallakin kuin televisiossa, kunhan muistamme poimia niistä parhaat. Lehdistö kertoo mielellään esimerkiksi kuin monta ihmistä kuoli menneenä vuonna liikenteessä. Tietohan se on sekin, mutta kertokaapa kuinka monta jäi henkiin. Sitä minä sanoisin hyväksi uutiseksi.  Kaiken kaikkiaan media saisi painottaa enemmän noita hyviä asioita. Kansaa ne tuskin kiinnostaisivat, mutta kasvattaisivat varmasti parempaan suuntaan. Olisihan se ainakin kohtuullista jos uutisen toisessa puoliskossa olisi positiivinen asia. Vaikkapa esimerkiksi näin: ”Katainen esitteli hallituskauden ohjelman, mutta oli ihan tosissaan ja selvin päin”.   Uutinen olisi ehkä hyvinkin sovelias, sillä kaikkihan me tiedämme, ettei Jyrki ihan pahimpia viinamäen miehiä olekaan ja on melkein aina tosissaan. Samaa ei voi sanoa kaikista poliitikoistamme, joten tuollainen uutinen tuskin loukkaisi ketään.

Mitä minä tässä nyt yritin sanoa? Yritin karkottaa omaa negatiivisuuttani, valaa uskoa Suomen kansaan.  Voihan olla ettei usko utopioihin tuo meille entistä parempia päätöksiä, helpottaa se kuitenkin oloa.

Osaamattomat tollerot

Ja taas jauhan vanhaa asiaa, mutta kun kukaan ei siitä näytä välittävän. Vaikkei toisaalta kukaan ole väitteitäni vääräksikään todistanut. Se nyt vaan on niin, että minullakin oikeasti on muutakin tekemistä kun politikointi. Oikeasti siis vielä nytkin, vaikka olenkin jo eläkkeellä ja oletettavasti velvollisuuteni kuokkinut. Enhän minä nyt enää niin suuria, mutta kyllä minä mieleni pahoitin, kun jollakin oli otsaa väittää, että en mitään yhteiskuntaa hyödyttävää ole saanut aikaan. No jos en muuta, niin ainakin hyvin yhteiskuntaan sopeutuneita lapsia, joista jokaisella on kohtuullisen hyvä koulutus ja jopa jonkinlainen poliittinen karriäärikin. Luulen jopa pystyneeni opettamaankin heille jotain tästä yhteiskunnallisesta elämästä, vaikka en ole lainkaan varma, että se aina on mennyt perille. Tiukassa se tuntuu istuvan muissakin ihmisissä ja varsinkin ammattipoliitikoissa.

Ammattipoliitikko on ihminen, joka luulee osaavansa kaikkea, mutta ei oikeasti osaa yhtään mitään. Ei vaan ole ollut aikaa opetella, kun on pitänyt kulkea kylillä ja toreilla kehumassa itseään ja puoluettaan. Nykyisin on tullut mukaan puolueita, joiden ideologiasta eivät edes kaikki puolueen edustajat ole perillä. Katsovatpahan vain, että vanhat konkarit eivät ole etenemisen esteenä.

Niin, se vanha asia, josta yritän aina puhua: jos ja kun puolueilla on käytettävissä ammattitaitoisia henkilöitä, niin näitä pitäisi käyttää paikoissa, joissa ammattitaitoa tarvitaan. Ei todellakaan ole mitään järkeä istuttaa johonkin lautakuntaan ihmistä, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä kyseisen lautakunnan tehtävistä, puhumattakaan että hänellä olisi ammattitaitoa tehtävien hoitamiseen. Kyllä se niin on, että vaikka olisit 12 vuotta liikuntalautakunnassa, ei sinun kannata mennä esimerkiksi nyrkkeilykehään tai kiekkokaukaloon. Erehtyisivät pian luulemaan, että et olekaan urheilumiehiä. Ihan sama pätee vaikkapa kulttuurilautakuntaan tai tekniseen lautakuntaan. Sen verran olen vaatimattoman poliittisen urani aikana todennut, että vaikka poliitikot usein pitävät itseään kaikkien alojen ammattilaisina, eivät he ihan riittävän päteviä ole.  Tämä on koko Suomen paradoksi kaikilla tasoilla, niin valtiollisessa kuin kunnallispolitiikassakin. Päätäntävalta on annettu ihmisille, joilla ei ole riittävää osaamista asioissa.

Seuraamalla puolueiden toimia lautakuntien ja ministerien nimityksissä voimme vaikuttaa päätöksiin äänestyskäyttäytymisellä. Älä kuuntele puheita, vaan seuraa tekoja.

Näin säästyisi tässäkin maassa miljoonien konsulttipalkkiot. 

Mamuna Ruotsissa

Ei se Ruotsi mikään niin ihmeellisen eksoottinen maa ole, että sinne muuttamista kovin suurena ihmeenä pidetään. Se on melkein niin, että joka kymmenes ruotsalainen onkin oikeasti suomalainen! Sotien jälkeen rynnättiin Ruotsiin nälkää ja köyhyyttä pakoon, ja tämä meno jatkui aina 70-luvulle asti. Rikas Ruotsi otti auliisti vastaan suomalaiset, somalit ja muutkin maahanmuuttajat. Ruotsin talous kasvoi siitä huolimatta - tai ehkä juuri siitä syystä. 

Nykyisin olen joutunut seuraamaan maahanmuuttajien asioita aitiopaikalta, sillä vaimoni on toiminut Oulun eteläisen alueen maahanmuuttoasiamiehenä ja hänen kauttaan olen tutustunut useisiin ulkomaalaisiin.  Samat tuntuvat olevan ongelmat nykyisin suomeen muuttaneilla ulkomaalaisilla kun meilläkin aikoinaan Ruotsissa.  Lukeuduin nimittäin itsekin tuohon mamujen joukkoon; kun Suomessa oli paha työttömyys ja minäkin juuri opintojeni ensimmäisen osan lopettaneena kuulun tuohon vaikeasti työllistettävien joukkoon. Niinpä menin minäkin elintasopakolaiseksi ruotsiin, jossa minusta piti tuleman förman SaabScanialle Oskarshamniin.  Ei tullut kuitenkaan, ei. 

Monessa asiassa Ruotsi on Suomea kilometrin verran edellä, mutta kotouttamisongelmat juuri suomalaisten kohdalla näyttävät olevan edelleenkin ratkaisematta. Ehkä se ei ollutkaan ruotsalaisten vika, vaan me itsepäiset suomalaiset vain olemme tavallista vaikeampia tapauksia. Minun vierailuni Ruotsiin jäi vajaan vuoden mittaiseksi, sillä vaikka oikeasti minun olisi pitänyt olla tyytyväinen, oli sopeutuminen minullekin vaikeaa. Tehtaalla meni kaikki hyvin, vaikka työ ei ehkä vastannut sitä mitä olin odottanut. Sen kuitenkin käsitin, että ensin on opittava kunnollinen kielitaito, ei täällä Smålannissa oikein kouluruotsilla tullut miksikään. 

Tehtaan ulkopuolella tunsin itseni kuitenkin toisen luokan kansalaiseksi, sillä kyllä ruotsalaisetkin osasivat rasistia leikkiä, vaikka ei heistä työmiehiksi ollutkaan. Varsin yleisesti suomalaisia pidettiin viinaan menevinä tappelupukareina. Pubissa istuttiin, porukassa kuljettiin, viinaa kitattiin ja herkästi suututtiin. Se kuva kanta-asukkaille tuli, vaikka tosiasiassa tuohon joukkoon kuului vain hyvin pieni suomalaisvähemmistö. He onnistuivat kuitenkin pilaamaan lähes kaikkien suomalaisten maineen suuren yleisön silmissä. Tehtaalla meitä kyllä arvostettiin, sillä tottahan oli myös se suuren enemmistön antama kuva ahkerista ja työteliäistä suomalaisista. Valitettavaa on, että kaikki eivät koskaan ymmärtäneet, että kyse on kokonaan toisesta porukasta. Ei siis niin, että samat ihmiset olisivat päivät ahertaneet ruotsalaisen hyvinvoinnin eteen ja sitten illalla aloittaneet tappelun ja juopottelun.

Täällä Suomessa ulkomaalaiset eivät juurikaan juopottele, vaan täällä se jätetään kanta-asukkaiden tehtäväksi, mutta periaatteessa ongelma on sama.  Suurin osa maahanmuuttajista on erittäin ahkeraa ja kunnollista porukkaa, mutta heilläkin on omat maineen pilaajansa. Muutama, tosi pieni ryhmä, ulkomaalaisia on ryhtynyt käyttämään hyväkseen suomalaista sosiaaliverkostoa. Vastavetona suomalaiset työnantajat pyrkivät kiristämään työehtoja niille, jotka muutenkin haluavat osuutensa kuokkia kunnolla.

Oikeasti se on niin, että suomalaiset maahanmuuttoviranomaiset eivät ole tehtäviensä tasolla. Heidän ensimmäinen tehtävänsä olisi kouluttaa koko porukka tajuamaan, että Suomi on suomalainen maa ja täällä eletään Suomen lain mukaan. Täällä ei myöskään suvaita niitä, jotka monenkaan vuoden oleskelun jälkeen tajua, että heidän tulee tehdä oma osuutensa kotoutumisen eteen. Jos säännöt eivät miellytä, niin maasta pois, olipa maahantuloperuste mikä tahansa. Tähän tulokseen minäkin aikanani tulin Ruotsissa. Toki onneni oli, että sain kohtuullisen hyvän työpaikan Suomesta ja palasin kotiin. Tätä mahdollisuutta ei kaikilla ole, mutta ei ole Suomalaisten tehtävä elättää niitä ulkomaalaisia, joita säännöt eivät koske heidän omasta mielestään.

Uskonnolla ei tämän asian kanssa ole mitään tekemistä, sillä ainakin minun kokemukseni on, että muslimit laulavat kevätvirren siinä kuin suomalaisetkin, eikä koulujen kristillisyys muutenkaan aiheuta ongelmia. Ne ovat pääasiassa suomalaisten päähän rakennettuja ongelmia. Harkita kuitenkin kannattaa, jättäisimmekö uskonnonopetuksen kokonaan seurakuntien tehtäväksi. Kyllä Jehovan todistajat suurempi ongelma tässä yhteiskunnassa on kuin islam.

Sadasosa ja puusukset

Toki se on hienoa, että häviää vain sadasosan jollekin ruotsalaiselle, vaikka tällä on komposiittisukset ja itse joutuu hiihtämään vanhoilla puusuksilla.  En mitenkään aliarvioi tällaista suoritusta, sillä miehekäs tekohan se hiihto oli aikoinaan. Silti olen sitä mieltä, että asialla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa, eikä moinen teko, niin sankarillinen kuin se onkin, mitenkään pätevöitä kansanedustajan tehtäviin.  Se, että on hiihtäjä, ei mitenkään tietysti vie myöskään mahdollista osaamista pois, mutta jos se toimii ainoana valintaperusteena johonkin poliittiseen tehtävään, kertoo se mustakin kuin puusuksista. Se kertoo puupäistä. 

Puupäitä eivät siis ole puusuksilla eduskuntaan hiihtäneet kansanedustajat, jotka ovat oivaltaneet politiikan hyväksi elinkeinoksi urheilu-uran jälkeen. Harvoinpa heillä muuta ammattia onkaan, joten kansa palkitsee heidän hiihtonsa tai juoksunsa valitsemalla heidät eduskuntaan. Puupäitä ovat siis ne kansalaiset, jotka eivät tajua että hiihto, juoksu ja jääkiekko ovat ihan muuta kuin yhteisten asioiden hoito, johon meidän tulisi saada mahdollisimman pätevät edustajat. Tätä pätevyyttä ei hankita myöskään missikilpailuissa tai laulamalla, vaikka osa kansasta niin tuntuu ajattelevan. 

Oikeasti minulla on ihan oma käsitykseni kansalaiskunnosta ja kyvystä hoitaa yhteisiä asioita. Kataiset, Kanervat ja muut ilman ”oikean työn” kokemusta olevat ammattipoliitikotkin karsisin ilman muuta pois, sillä jos ihmisellä ei ole kokemusta tavallisesta elämästä, hänellä tuskin on kykyä myöskään hoidella tavallisen ihmisen asioita.

Turha väittää, ettei meillä olisi oikeasti päteviäkin henkilöitä näitä asioita hoitamaan. Kirkkaimpana tähtenä ehkä tällä hetkellä Juha Sipilä, joka omalla työllään on hankkinut paitsi hyvän koulutuksen, niin luonut myös kohtuullisen omaisuuden. On aihetta olettaa, että Sipilän meriitit selkeästi ylittävät puusuksilla hiihtämisen.  Ikävä todeta, että nykyisessä hallituksessamme on enemmän näitä ”hiihtäjiä” kuin todellisia ansioituneita kansalaisia.

Yleisesti ottaen politiikassa ei pätevyyttä juurikaan arvosteta.  Päivi Räsänen toki on lääkäri ja varmasti hyvä sellainen. Olen seurannut kyseisen rouvan toilailuja ja siihen tulokseen olen päätynyt, että mikään poliisiasioiden asiantuntija hän ei kuitenkaan ole. Jostakin ihmeen syystä epäilen myös muutaman muun ministerin kykyä hoidella omaa tonttiaan.  Demarienkaan tuskin kannattaa pröystäillä omien ministeriensä pätevyydellä, mutta onhan nuoria naisia mukavampi katsella kun vanhoja ukkoja. Siitä huolimatta ”vanha ukko” Erkki Tuomioja taitaa olla ainut palstansa kunnialla kyntänyt demari.

Vaatimus puoluekurista ja enemmistöhallitus ovat ne tekijät, joilla eduskunnalta on viety kokonaan valta.  Nykyisessä järjestelmässä hallitus saa tehdä lähes mitä tahansa ilman, että eduskunta pystyy siihen puuttumaan.  Vähemmistöhallituksen olisi pakko tehdä hyviä päätöksiä pysyäkseen pystyssä.