He eivät halua ymmärtää

Olin joskus menneinä vuosina erään valtakunnallisen erikoisliiton johtokunnassa ja jo silloin taivastelin tapaa, jolla suhteellisen pieni liitto tuhlasi rahojaan. Tietenkään tuon rahan tuhlaus ei suoranaisesti aiheuttanut menestyksen puutetta, mutta kovasti väärään suuntaan se ajatuksia vei.

Suomalaisen urheilun menestys tai menestymättömyys ei koskaan ole ollut rahasta kiinni.  Rahaa nimitetään virheellisesti resursseiksi. Vaikka kyse on vain rahasta, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä resurssien kanssa. Resursseja ovat tieto, taito ja urheilijoiden määrä. Hyväksi urheilijaksi tulee urheilemalla ja harjoittelemalla, Lahjakkuuksista puhuminen on pahemmanlaatuista itsepetosta. Muistan Juha Väätäisen sanat: ”Ainoa lahjakkuus on harjoittelulahjakkuus.”  Sen verran sain Väätäisenkin uraa seurata, että tuskinpa Haapaveden yhteiskoulun liikunnanopettaja olisi uskonut, että tuosta miehestä tulee kaksinkertainen Euroopan mestari.

Minäkin harrastin joskus myös yleisurheilua. Heiteltiin kerran keihästä Jyväskylän harjun urheilukentällä. Ammattikoulukaverini Jorma Kinnunen heitteli jotain 60 metriä ja minä noin kymmenen metriä vähemmän.  Olin vaihtamassa pukukopissa jalkineita, kun kuulin parin vahtimestarin keskustelevan silloisen liikunnanopettajamme Mauri Jormakan kanssa. Joku porukasta totesi, että ei tuosta Kinnusesta koskaan heittäjää tule, se on siihen liian pieni. Olikohan se Jormakka kun siihen totesi: ”Tuosta Kerosesta saattaa tullakin, kunhan se vähän vahvistuu.”  Olin silloin pitkä ja laiha kaveri, joten jotenkin nuo kommentit ymmärsin. Se on yhä vielä hehkutettua lahjakkuusajattelua.  Kun tuosta Harjulla käydystä keskustelusta kului muutama vuosi, heitti Jorma maailmanennätyksen, mutta minä en milloinkaan ylittänyt tuota 60 metrin rajaa, vaikka kovasti olen nyt vahvistunut. 

Olen aina tykännyt urheilusta ja erityisesti miellyin nyrkkeilyyn. Harjoittelin tuota ”kuningaslajia” säännöllisesti, joskaan en rittävästi... nyt ymmärrän. Olin kyllä pitkä, josta oli kieltämättä hyötyä, mutta en kai erityisen lahjakas... jos niin voi sanoa. Säännöllisen harjoittelun takia minusta tuli kuitenkin kohtalainen kehätyöläinen. Huipulle pääseminen olisi vaatinut paljon enemmän harjoittelua ja tahtoa, mutta raha olisi kyllä riittänyt. Nyt nuo Väätäisen puheet lahjakkuudesta nousevat arvoon.

Todella karmea virhe on teinitähtien poiminen niiden kustannuksella, jotka todella haluavat tulla joksikin. Myös omassa lajissani nyrkkeilyssä tunnen monia, joista minäkään en olisi uskonut tulevan koskaan mitään. Tunsin myös ”suuria lahjakkuuksia”, joista ei todella tullut mitään.

Tietysti kaikessa on pakko käyttää hieman rahaa, mutta se ei ratkaise mitään. ”Hyväksi nyrkkeilijäksi tulee paljon nyrkkeilemällä,” sanoi Eelis Ask minulle aikoinaan.  Jotenkin minusta tuntuu, että hyväksi juoksijaksi tulee paljon juoksemalla.

Suomi on vauraampi maa kuin monet Afrikan maat, mutta ainakin juoksussa häviämme kuin ”akat”. Viedään vain lapset taksilla kouluun, mutta ei odoteta ihan huimia urheilusuorituksia.

On kaksi asiaa, joita meidän urheilujohtajat eivät koskaan tajua.  Ensimmäinen on se, että olipa kuinka hieno organisaatio tahansa, se on vain rahankulutusautomaatti. Toinen on se asia, että urheilijat tehdään seuroissa. Päävalmentajan tehtävä on opettaa seuravalmentajia ja jättää varsinaiset urheilijat rauhaan. Seuravalmentajan tehtävä on viedä jokainen valmentamansa yksilö sille tasolle, jolle tämän on mahdollista päästä.

Jyviin ja akanoihin jakaminen on karhunpalvelus urheilulle.

Luultavasti me emme mitään opi näistä ohi menneistä EM-kilpailuista.  Eiköhän me joku ”kihu” taas perusteta ja ihmetellään, että miksi ei mitaleja tule.  Niin, ei niitä tule. 

  

Politiikka ja rötösherrat

Kun Veikko Vennamo aikoinaan perusti Suomen maaseudun puolueen (SMP), oli menestyksen salaisuus pitkälle Vennamon ylläpitämä ”rötösherrajahti”.  Osa kansasta, minä muiden mukana, ihastui vennamoliseen suorasukaisuuteen. Ei ollut Veikon aikana mahdollista, että puolueen edustajat olisivat juopotelleet tai päissääntöppöilleet. Kaikenlainen rötöstely oli ehdottomasti kielletty. Ei olisi ollut mahdollista, että joku rikollinen olisi ollut missään tekemisissä puolueen johdon kanssa. Puhumattakaan, että olisi tullut valituksi puolueen puheenjohtajaksi. Se ei vaan tullut kysymykseen.

SMP:n nousu tapahtui 60-luvulla, jolloin rötöstely oli melkein maan tapa. Yksittäisiä rikoksia jotka olisivat nousseet median korviin, ei ehkä ollut niin paljon kun nykyisin.  Mutta yleisessä tiedossa oli, että tietyn puolueen jäsenkirja oli painavampi asiakirja kuin yliopiston todistukset. Vain sukulaisuus tai läheinen ystävyys saattoi merkitä vielä enemmän. 60-luvulla tapahtui myös eduskunnassa suuri ”kassanryöstö”, josta toki tuli tietoja julkisuuteenkin, mutta syyllisyys taisi jäädä selvittämättä. Samoin kävi monelle pienemmälle rikokselle. Eräs toimittaja kertoikin nähneensä ne isot kengät, joiden päälle hän ei uskaltanut astua vaikeuksien pelossa. Veikko Vennamokaan ei koskaan sanonut nimiä, mutta monet meistä tiesivät tapauksia, joihin hän viittasi puheissaan. Rötösherra oli Vennamon yleisesti käyttämä nimitys, ja monet rötösherrat pelkäsivät tätä kovasanaista lakimiestä.  Että ei vaan valtiomme ylin johtokin.

Kävi kuitenkin niin, että monen helpotukseksi SMP kaatui talousvaikeuksiin ja pari nykysinistä perusti Perussuomalaisen puolueen. Jonka oli tarkoitus olla SMP:n suoranainen jatke. ”Valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti”, on joku joskus sanonut. Politiikassa on varsin yleistä, että ääniä ostetaan keinolla millä hyvänsä, jotta valtaa saataisiin. Tähän sortuivat myös perussuomalaiset. Varsinainen aate unohtui, kun alettiin haalia jäseniä ja valtaa. Jäseniä ostettiin muun muassa julistamalla, että ”seinät on levetä ja katto korkealla.”  Toisista puolueista erotettujakin hyväksyttiin jäseniksi, ja jo kerran kiellettyjen aatteiden innostamien järjestöjen jäseniä liittyi ”persuihin”.  Mistään rötösherrajahdista ei enää ollut puhettakaan, kun puolueen johtavia jäseniä alettiin tuomita sopimattomista kirjoituksista ja rasistisista teoista.

Selvää oli, että näin ei voinut jatkua, ja kun tuo sekalainen joukko onnistui ”junttaamaan” puolueen johtoon erään rikoksesta tuomitun toisinajattelijan, oli jäsenistön alkuperäiseen aatteeseen uskovien mitta täynnä, ja he yksinkertaisesti marssivat ulos puolueesta.  Ulosmarssijoiden joukossa olivat puolueen perustajat ja uskollisimmat kannattajat.

Tuskinpa voidaan väittää, että olen väärässä, kun sanon, että tuo alkuperäisiä aatteita vierastava porukka jäi puolueeseen vieden sekä nimen että rahat. Vain valta jäi ministereille, joita ei sentään tarvinnut vaihtaa, kun nämä järjestäytyivät uudeksi puolueeksi.

Totta on, että kansa reagoi näihin muutoksiin vähän ”jäkijunassa”, mutta onneksi hallituskumppanit tajusivat, että ”nykypersujen” porukkaa ei voida kelpuuttaa tämän maan johtoon.  Olen täysin vakuuttunut, että vennamolaista aatetta ajava Sininen tulevaisuus ottaa oman paikkansa politiikassa. 

Olen aivan varma, että vennamolaiselle rötösherrajahdille on nyt todella iso tilaus.  Ihan konkreettisista rikoksista on tuomittu johtavia oikeusviranomaisia ja korkeita poliisiviranomaisia. Nimiä mainitsematta voidaan vain todeta, että heidän kohdallaan oikeusjärjestelmämme jyrää ihan oikeaan suuntaan.  Tehtävä onkin piilorikollisuuden puolella. Meillä kukoistaa lainvastainen vihapuhe, korruptio ja syrjintä.

Rötösherroja on ja rötösherrajahtia tarvitaan.

Maastamuuton kustannukset on laskettava

Tiesittekö hyvät ihmiset, että meillä on puolue, joka kurkku suorana huutaa, että maahanmuuton kustannukset on laskettava. Ovatpa saaneet jotkut kunnon ihmisetkin uskomaan, että maahanmuutto olisi joku ongelma. No en ole tavannut yhtään kantasuomalaista, jota se oikeasti olisi häirinnyt. Tilastot kertovat ja kokemukset muista maista kertovat myös, että maahanmuuton taloudellinen vaikutus on yleensä positiivinen. Hyvänä esimerkkinä tästä on Sveitsi, jossa joka neljäs asukas on ulkomaalaislähtöinen.

Todellinen ongelma meillä on maastamuutto, jonka kustannukset oikeasti pitäisi laskea. Tiedättekö hyvät ihmiset, että Suomen rajojen ulkopuolella asuu noin kaksi miljoonaa suomalaista. Pelkästään Ruotsissa heitä on lähes miljoona, joka on paljon enemmän kuin Suomessa asuvia ruotsinkielisiä.

 

Maastamuuton kustannuksia ei koskaan ole virallisesti laskettu. Koetan nyt hahmottaa ongelman todellisen hinnan. Kyse on siis minun arviostani, ei mistään ministeriön laskelmasta.

Kun suomalainen syntyy, maksaa hän tälle yhteiskunnalle melko paljon, jonka suuruuden suurin piirtein voitte arvioida oheisesta luettelosta.

Ennen syntymää aiheutuu jo seuraavia kustannuksia:

Äitiysneuvolat ja muu terveydenhoito

Äitiysloma

Synnytystapahtuma; kätilöt ja lääkärit

Äidin ja lapsen vuodepaikka sairaalassa ja hoito siellä

Äitiyspakkaus

Synnytyksen jälkeen alkaa sitten todellinen yhteiskunnan kustannuksien juoksu:

Lapsilisät alkavat heti juosta ja juoksevat seuraavat 16 vuotta

Myös äitiysneuvoloissa laukkaaminen jatkuu ,ja kun kouluun mennään, alkaa yhteiskunnan ruokinta ja muut koulutusmenot.

Luultavaa on, että myös joitakin sosiaalimenoja syntyy, ja hyvin monet suomalaiset hankkivat itselleen myös ammatin tai jopa korkeakoulututkinnon.  Ihan pieni raha ei ole sekään, jonka yhteiskunta joutuu maksamaan opintotukina.

Minun arvioni on, että kaikessa tapauksessa kyse on useista sadoista tuhansista.  Oletteko koskaan ajatelleet, että muuttaessaan ulkomaille jokainen suomalainen vie mennessään suuren osan kansallista varallisuuttamme. Olen toki joskus syyllistynyt minäkin tuohon, enkä ehdotakaan rajojen sulkemista maastamuuttajilta, mutta kyllä tuota asiaa täytyisi esillä pitää ja kenties tehdä jotain asian eteen.  Se on taloudellisestikin monin verroin suurempi ongelma kuin maahanmuutto, joka ei siis ole ongelma lainkaan.

Ilman maahanmuuttoa meidän kansamme näivettyisi, sillä syntyvyys tässä maassa ei riitä pitämään asukaslukua edes tällä tasolla, puhumattakaan, että joku elättäisi meidät vanhukset. Toistaiseksi me pärjäämme, mutta vain täpärästi.

Ei taida Rinteen synnytystalkoistakaan tulla mitään. Seitsemän lapsen isänä ja paluumuuttajana olen kai tehnyt osuuteni ja korjannut nuoruuden synnit, mutta varmasti joukossamme on niitäkin, joiden mielestä vain ulkomaalaiset ovat pahoja ja heillä itsellään on oikeus muuttaa ulkomaille valtion maksama koulutus mukanaan.

Ehkä en ole oikeassa, mutta miettikää ja vaatikaa, että maastamuuton kustannukset on laskettava.

No aina ei edes totta

Suomalaiset itse sanovat itseään rehellisiksi, ahkeriksi ja oikeudenmukaisiksi. Epäilen, että tuo on jokseenkin saman verran totta kuin väittämä ”mamujen” loisimisesta tässä maassa.  Me, jotka ylipäätään jotain tiedämme, tiedämme myös sen, että näinhän ei tietenkään ole, joten ainakin minä olen aloittanut pienimuotoisen kapinan näitä suomalaisten väittämiä vastaan.  Eiväthän ne ole aina edes totta, jonka olen useassakin kirjoituksessani tuonut esille.

Meillä ei ole maailman paras koululaitos, ei maailman parhaat kätilöt, eikä edes maailman parhaat insinööritkään. Tämän uskallan kertoa rehellisesti, sillä vaikka kuulunkin tuohon ”maailman parhaiden insinöörien” kastiin, olen maailmalla liikkuessani tavannut useita minua osaavampia ihmisiä. Silti olen Suomessa pärjännyt aivan kohtalaisesti. Joten ehkä sittenkään väittämä suomalaisen ylivertaisuudesta ei sittenkään ole totta.  Ihan samaa kaavaa seuraten olen epäillyt suomalaisten kätilöidenkin paremmuutta muihin saman ammatin harjoittajiin ulkomailla, jossa sentään syntyvyys on aivan eri luokkaa kuin Suomessa.

 

Niin siinä vaan käy, että näitä perättömiä väitteitä tutkiessani olen ollut huomaavinani, että ei rehellisyys ainakaan yleistettävissä ole.

Ahkeruus on myös klisee, jonka hyvin miellämme omimme ihan omaksi hyveeksemme. Mistähän johtuu, että ihan omin korvin olen kuulut muutamien suomalaisten työnantajien sanovan, että he ottavat mieluimmin ulkomaalaisen työntekijän kuin suomalaisen?  Ovat kuulemma ahkerampia kuin nämä itseään mainostavat maamiehemme.  Asuessani Ruotsissa 60-70-luvulla olin huomaavinani, että suomalaiset sekoittivat kaksi samantapaista äidinkielemme saanaa keskenään: ahneuden ja ahkeruuden.  Toki joukossamme myös oikeasti ahkeria on, joten toivon, että en sortuisi tässäkään yleistykseen.  Haluan kuitenkin ampua alas tuon perättömän väitteen tästäkään erinomaisuudestamme.

Ehkä oikeudenmukaisuuteen liittyy tuo usein kuultu väite siitä, että Suomessa ei ole korruptiota. Varmuudella voin sanoa, että me olemme eräs maailman korruptoituneimmista maista, mutta meidän korruptio on varsin hienostunutta ja vaikeasti havaittavaa. Rumimmillaankin se on ollut vain puoluetovereiden, tuttavien ja sukulaisten suosimista eri yhteyksissä ja vaikkapa virkanimityksissä.  Aivan viimevuosina on ruvettu penkomaan asioita hieman syvemmältä, ja jopa jotkut ”isokenkäisetkin” ovat saaneet potkuja tuosta syystä.

Lääketehtaat ovat jo vuosikausia lahjoneet lääketieteen ammattilaisia, tutkijoita ja mediaa. Jos nyt ei aivan ihmishenkiä vaarantaen, niin kuitenkin lupaamalla kaikenlaista puppua ihmisille. 

Nyt lääkeala on saanut kilpailijakseen toisen, ehkä vieläkin vahvemman toimialan, tuulivoimateollisuuden. Joko suoran tai epäsuoran lahjonnan kohteena ovat maanomistajat, kuntien luottamusmiehet ja kaavoittajat, sekä jälleen kerran media.  Kaikissa tapauksissa ei lahjonnan tarvitse kohdistua edes suoranaisesti noihin ihmisryhmiin, sillä tuulivoimateollisuus on onnistunut hankimaan palvelukseensa suuren joukon taitavia lobbareita, joille ei tuota kovinkaan suuria vaikeuksia vakuuttaa asioita ymmärtämättömiä poliitikkoja tuon ”ilmaisen” energian eduista. Jokseenkin varma olen, että lobbarit tuntevat asioiden todellisen laidan, joten se saa minut taas epäilemään fraasia suomalaisten rehellisyydestä.

”Me emme ole rehellisiä, me vain pyrimme siihen” sanoi kerran eräs edesmennyt ystäväni, kun keskustelimme noista väittämistä, joilla kansan itsetuntoa koetetaan kohtottaa. 

Silloisen keskustelumme lopputulema oli, että hyvin monen omatunto voidaan rahalla vaientaa.  Nykyihmiselle raha on melkoinen motivaattori, mutta en oikein ymmärrä, kuinka suuria pitää summien olla, ennen kuin saadaan joku professori kertomaan, että oikastaan 2+2 ei olekkaan 4, vaan se on jotain sinne päin, ja että vuoden sähköntarve voidaan tuottaa yden myrskyn aikana, vaikka mitään kunnollista sähkön varastointitekniikkaa ei ole olemassa.

Kyllä se niin on, että tänään en voi lähteä ulos syömään, jos lompsa on tyhjä. Ihan riippumatta siitä, kuinka paljon minulla oli rahaa eilen.

Väkisinkin olen ruvennut miettimään, että onkohan tämä kaikki edes totta. Jos mahdollista, niin kyllä minä pyrin herättämään henkiin Veikko Vennamon aloittaman ”rötösherrajahdin”.