Talven iloja

Keronpa nyt tarinan.  Eräässä pienehkössä talossa noin 6 kilometriä asutuskeskuksessa asui vanha, hieman sairaalloinen mies. Miehelle oli tehty puolenkymmentä pallolaajennusta ja yksi ohitusleikkaus, mutta sydän jaksoi silti vain juuri ja juuri käydä, eikä selkäleikkauskaan ollut oikein onnistunut.  Silti mies jaksoi ihan hyvin puhdistaa normaalipäivinä lumestakin pihatien isolle tielle, niin että autolla saattoi päästä tielle. Se edellytti kuitenkin sitä, että ei ollut kiire mihinkään, niin kuin ei yleensä ollut.

Eräänä yönä oli taas satanut lunta, ja kun ei juurikaan ollut pakkasta, lumi oli todella märkää ja raskasta.  Miehen kissoilta oli ruoka lopussa, joten kauppaan oli päästävä, mutta taas oli pihatie tukossa. Teiden auraajat olivat auranneet puoli metriä korkean vallin, niin että pääsy päätielle oli mahdotonta.  Ei muuta kun lapio käteen ja aukomaan tietä.  

Jonkun minuutin työskentelyn jälkeen työ oli kuitenkin lopetettava, koska rintaa alkoi ahdistaa ennennäkemättömällä tavalla. Juuri ja juuri tämä vanha mies pääsi sisälle taloon... löysi pöydältä puhelimensa ja onnistui soittamaan ambulanssin. Ambulanssi tuli kiitettävän nopeasti, sillä sairaankuljetusväki ei ollut ensimmäistä kertaa asialla tähänkään taloon. Vaan nyt sattuikin niin, että pihaan ei päässyt,  sillä tuo valli oli edelleen edessä. Sairasauto oli pakko jättää ison tien varteen ja potilas piti tavalla tai toisella saada siihen. Hyvin vaivaloistahan se oli, sillä pihassa oli märkää yöllä satanutta lunta noin 15 cm, mutta lopulta tuo onnistui.  Ennen kuin auto pääsi sairaalaan, oli mies kuitenkin kuollut... kyydin järjestelyssä oli kulunut kohtalokkaita minuutteja.

Onko tuo tarina totta ?  No osin on, osin ei.. Totta on lumisateet ja aurausvallit, joiden lapioiminen on todella raskasta puuhaa.  Totta on myös työn keskeyttäminen ja raahautuminen sisälle. Minä tunnen kyllä tuon tarinan, sillä tuo mies olen minä. Kaikki oli siis prikulleen totta siihen asti, kunnes istahdin sisällä keinutuoliin, otin jo puhelimenkin käteen. En kuitenkaan soittanut ambulanssia. Eihän se olisi päässyt pihaan, sillä valli oli todellinen. Minä kuitenkin elän edelleen ja voin ihan niin hyvin kuin täällä tuulimyllyjen kylässä voi elää.  Tarinan opetus onkin siinä, että se olisi voinut olla totta.

Istuttuani puolisen tuntia keinutuolissa oli "pumppu" sen verran rauhoittunut, että katsoin mahdolliseksi jatkaa töitä sen verran, että sain auton pois pihasta pienellä vauhdilla.  Toki siinä oma vaaransa oli siinäkin: takaperin kovalla vauhdilla suhteellisen vilkkaasti liikennöidylle tielle. Eihän siinä mitään... kun loppu on hyvin, niin kaikki on hyvin.

Kaupunki on täällä Kalajoella tehnyt päätöksen, että ei vanhuksille enää anneta aurausapua. Kyllä minä pihani auraan, mutta lumivallit ovat kohtuuttomia.  Eikä todellakaan ole olemassa lakia, joka kieltää pelastustien tukkimisen. Tällä kylällä on paljon vanhuksia...minuakin vanhempia ja huonokuntoisempia. Eivät he valita, sillä useimmilla heistä on oma traktori ja pihatyöt hoituvat sillä, mutta mielestäni se ei oikeuta pelastusteiden tukkimista.

Kukahan mahtaisi joutua vastuuseen jos todella tapahtuisi kuolemantapaus siksi, että sairasauto ei pääse perille?  Varmaan se kannattaisi sysätä vainajan piikkiin.  Hänhän se oli, joka ei tietä lapioinut auki.

Meidän maamme

Parin vuoden päästä tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Suomi julistautui itsenäiseksi ja Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden. Onpa joku joskus peräti väittänyt, että Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden. Ei se nyt ihan sama asia ole tunnustaa itsenäisen valtion olemassaolo kuin myöntää sille itsenäisyys.  Minun käsitykseni on, että Suomi hankki itse itsenäisyytensä, mutta monille Neuvostoliitoon pakkoliitetyille valtioille se myönnettiin 90-luvun alussa.

 Youness Rahimin (keskellä) isä on Marokosta, äiti Suomesta. 20-vuotias Rahimi pelaa nuorten maajoukkueessa.
Lähde: http://selkosanomat.fi/urheilu/maahanmuuttajat-jalkapallon-huipulla/

Me suomalaiset saamme olla iloisia ja ylpeitä isänmaastamme. Tuskin enää on elossa ainoataan, joka olisi taistellut ensimmäisessä maailmansodassa tai itsenäisyytemme alkuaikojen kansalaissodassa, mutta varmaa on, että on muutamia ennen itsenäisyyttämme syntyneitä vanhuksia. He ovat saaneet elää lähes koko elämänsä itsenäisessä maassa, enkä oikein usko, että ovat ylpeitä tavasta, jolla käytämme tätä itsenäisyyttä.

Minun mielestäni kansalaissota, jota monet nimittivät myös vapaussodaksi, ei juurikaan anna meille aihetta ylpeillä. Olimme silloin hyvin samantapaisessa tilanteessa kun Lähi-Idässä ja Syyriassa nyt, veli veljeä vastaan taisteltaessa vallasta. Mittakaava ja tuho vain ovat suurempia.

Ymmärrän hyvin, että pieni Suomi ei paljonkaan voi rauhan hyväksi tehdä, mutta sitä en ymmärrä, että emme edes halua tehdä.

Varsinaiset Suomen vapaustaistelut käytiin 30 – 40-luvulla. jolloin onnistuimme välttämään esimerkiksi naapurimaamme Viron kohtalon.  Siihen tarvittiin silloinkin ulkomaalaista apua, jonka nykyajan käpykaartilaiset tuntuvat unohtaneen.  Suomi selvisi siitäkin huolimatta, vaikka meillä silloinkin oli käpykaartilaisia.  Virolaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja etenkin saksalaiset paikkasivat monin verroin rintamakarkureiden jättämän aukon. Silloin puolustettiin oikeasti tätä isänmaata, ja jokaisen miehen ja naisen olisi pitänyt kykyjensä mukaan osallistua siihen.

Ihme on, että kansalaissodan aikaisista käpykaartilaisista ei juurikaan puhuta, vaikka takuulla on niin, etteivät likikään kaikki halunneet nostaa asetta veljeään vastaan. Luonnollista se toki on, mutta nyt kun samanlainen tilanne on esimerkiksi Syyriassa, olisimme halukkaita tökkimään sinne takaisin ihmisiä, jotka eivät myöskään halua tappaa oman maansa kansalaisia, vaan mieluummin pakenevat. Luulen, että myös minä tekisin samassa tilanteessa samoin.

Suomalaisen sanonnan mukaan "vellit ja puurot menevät sekaisin", kun sotketaan viime sotiemme käpykaartilaiset ja Syyrian sekasortoisista tilanteista pakenevat nuoret miehet keskenään. Sen verran kovan reissun ovat tehneet, että luultavasti olisivat jääneet maataan puolustamaan, jos joku valtio olisi sitä uhannut. Isis on terrorijärjestö, jota mekin täällä pelkäämme, vaikka siihen ei ehkä olisi syytäkään.

Tuskinpa tämä kirjoitukseni oikeasti kävisi itsenäisyyspäivän puheeksi, mutta kun taas kerran saan todeta, että oli aikoinaan miehiä, jotka puolustivat tätä maata muutoinkin kuin nettikirjoituksin, saan olla onnellinen vapaasta isänmaasta. Vapauteen kuuluu myös kansainvälinen vastuu ja ehdottomasti avoimet rajat. Meiltä on lähtenyt lähes miljoona kansalista ulkomaille, eikä kukaan ole ollut sulkemassa heiltä rajoja. Mistä me olemme ottaneet sen oikeuden, että me panemme rajat kiinni toiseen suuntaan!

Eikö se pikemminkin pitäisi olla niin, että emme halua päästää kallista kasvatustamme ja koulutusta ulkomaille, sillä jokainen maastamuuttaja vie lähes puoli miljoonaa euroa mennessään. Toivotaan nyt, että nämä "mamut" korjaavat edes vähän tätä tietotaitotasettamme. 

Ehkä he osaavat muutakin kuin jalkapalloa, jos vain maltamme odottaa.

Kaiken maailman turhakkeita

Seurasin tässä taas tapani mukaan eduskunnan kyselytuntia.  Minkäpä sille ajatukselle mahtaa, että ei se siellä ihan kansakunnan valiot ole kyselemässä.  Joku tutkimuslaitos oli tutkinut, kuinka moni ihminen ymmärtää politiikkaa ihan oikeasti.  Nyt tuli sitten se minun aikaisempi väitteeni toteen näytetyksi: miehistä vain joka kolmas ja naisista vieläkin vähemmän.  Olen nimittäin joskus väittänyt, että poliittinen mielipide on enemmänkin peritty kuin todellisen ymmärryksen ja omakohtaisen harkinnan tulos.  Onhan se vaikeaa, mutta kyllä minä silti ihmettelen, että koko eduskunta on pitänyt valita ymmärtämättömästä vähemmistöstä. 

Ainakin se siltä näyttää, että suurin osa istuu paikallaan hieman pöllähtäneen näköisinä ja odottaa, kuka parhaan vitsin kertoo.

Ei eduskunnan kyselytunti tietenkään kaikkea kerro, joten olenhan minäkin joutunut hieman tarkkailemaan meidän ylimmän valtiollisen elimemme toimintaa ja ihan sillä perusteella jakanut porukan susiin ja lampaisiin.

 

Jos olen väärässä, niin sitten se menee silleen. Ei kannata korjata, sillä luultavaa on, että koko systeemi pitäisi muuttaa, jotta parannusta tapahtuisi.  Kun tässä nyt otan muutaman turhakkeen esimerkiksi, ei se suinkaan tarkoita sitä, että kaikki toiset ovat esimerkkejä esimerkillisistä kansanedustajista. Koetan tässä nyt poimia joitakin yksilöitä ihan oman mielipiteeni mukaan. Tähdennän tässä, että kyse on siis minun mielipiteestä, joka tuollaiseen julkiseen asemaan päässeen on vain syytä kestää.

 Turhia kotieläimiä...

Sijaluvulle 1, eli siis eduskunnan turhimmaksi mieheksi, olen nimennyt Olli Immosen.  Hyvin pukeutuva ja kohteliaasti käyttäytyvä mies, jonka suusta en kuitenkaan ole koskaan kuullut yhtään järkevää lausetta.  Heti, kun mies suunsa avaa, on Suomen puolueettomuus vaarassa ja ulkoministerillä paljon selitettävää ulkomailla. "Se on sellanen Olli poika vaan. Se on tuolta pohjoosesta, eikä se oikein ole onnistunut missään. Ei siitä kannata välittää, vahingossa lipsahtanut Suomen eduskuntaan, mutta onneksi se ei läheskään aina ole edes paikalla."

Sijaluvulla 2. on sitten Jani Toivola, joka onnistui julkiskuvansa avulla keräämään riittävän määrän ääniä.  Ei tuosta nyt paljon kai vahinkoakaan ole, mutta aina näyttää istuvan hiljaa paikoillaan, ikään kuin odottaen, milloin äänestetään ja katselee sitten mitä nappia puoluetoverit painavat. Varmasti mies paikallaan jossakin muussa yhteydessä, mutta jotenkin vaikuttaa, että Suonen eduskunta ei ole  miehelle aivan oikea foorumi.

Sijaluvun 3. miehittää Ville Niinistö.  Mies on kyllä paljon äänessä, mutta ei juurikaan saa ulostettua järkeviä lauseita.  Koulutus ja esiintymistaito varmasti riittäisivät esimerkiksi pölynimurikauppiaaksi, mutta ei ole sopiva Suomen eduskuntaan.

Sijaluvulle 4. minulla olisi ollut  useampiakin ehdokkaita, mutta jotta eduskuntapuolueissa syntyisi edes hieman hajontaa, niin olkoonpa tässä nyt tämä "laulaja" Arhinmäki.  Lauloi kyllä ansiokkaasi, mutta väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärin. Jostakin syystä oli keplutellut itsensä, Suomen huonoimman hallituksen kulttuuriministeriksi ja onnistuikin tekemään tunnetuksi suomalaista juomakulttuuria.  Ehkä eduskunnan äänekkäimpiä puhujia, mutta yhteiselle edulle olisi varmasti parempi, jos olisi ihan hiljaa. Menisivät vaikka kaljalle Niinistön kanssa. Niinistö on kai vähäviinaisempi mies, niin että olisihan sitten joku, joka pitäisi huolta.

Sijaluvulle 5. koetan vielä jonkun sovittaa. Pitäisiköhän sieltä kaivaa nyt esille rikollisesta menneisyydestään kärsinyt Kauko Juhantalo, jota sanotaan kyllä pystyväksi mieheksi, mutta sittenkin.  Eikös sitä enää tarvitsekaan olla hyvämaineinen ja nuhteeton?  Etupäässä on mies ollutkin nyt hiljaa.  Joutui tästä sijoituksesta kovasti kamppailemaan Aleksander Stubbin kanssa, mutta näin nyt tällä kertaa.  Jos olisin nimennyt Suomen haitallisimmat kansanedustajat, niin varmasti Stubb olisi tuossa kilpailussa vetänyt pidemmän korren.

 

Kyllä minun listalleni oli tungosta yllin kyllin, ja varmasti lukijani voisivat luetella vielä moniakin nimiä. Totta, oikeassahan te olette, makuasia tämä paljolti on. Kun minä nyt kuitenkin olen näitä asioita penkonut, niin ihmettelen, että onko totta, että vain 25 - 30% Suomen kansasta ymmärtää politiikkaa.  Vielä enemmän minua ihmetyttää se, että Suomen eduskunta on valittu tuosta porukasta.

Ei mikään kelpaa

Kyllä tässä mieleen tulee Suomen kymmenet puolueet ja sadat uskonnolliset järjestöt. Se nyt on kertakaikkiaan niin, että yksilön oikeassaolemisen tarve ohittaa yhteiskunnan edun.  Luultavasti ei koko maasta löydy ihmistä, joka ei käsittäisi, että meillä on todellinen hätä ja että leikkauksiakin on pakko tehdä.  Ihme ja kumma, koko maassa ei ole myöskään yhtään ihmistä, joka ymmärtäisi, että jos kerran kaikesta pitää säästää, niin se koskee todella kaikkia.  Tuollaisilla kaiken maailman venkoiluilla ammattiyhdistysliike hankkii itselleen vihamiehiä.

 

On totta, että meillä on viimeisten vuosien ja vuosikymmenien aikana mennyt ihan liian hyvin ja on kerätty työtätekeville ihmisille etuja, joita ei koskaan olisi pitänyt antaa. Jonkin matematiikan mukaan me teemme Euroopan lyhyintä työviikkoa. Jonkin toisen matematiikan mukaan me sijoitumme jonnekin keskivertoon ja löytyy jopa joku kaava jonka mukaan saadaan Suomi ihan lähelle kärkeä. Tämä nyt on vähintään saman tason puppua kuin Suomen kehittynein koululaitos ja maailman parhaat kätilöt.  Jos keskitasoon jotain halutaan sijoittaa, niin eivätköhän nuo kaksi viimemainittua asiaa kuulu sinne!

Eipä sillä juurikaan ole merkitystä, olemmeko kansainvälisessä vertailussa jollakin sektorilla keskitasoa vai häntäpään valvojia. Ainut asia, jolla on merkitystä on se, että meidän talouskasvumme on Euroopan huonoin juuri nyt.  Tiedättekö mistä se johtuu?  Niin, ei minullakaan ole sellaista viisastenkiveä, että varmuudella voisin siihen syyn nimetä, mutta epäilen, että me olemme eläneet yli varojemme.  Käsitän hyvin, että saavutetuista eduista ei haluta tinkiä, mutta kun meillä nyt on niitä etuja, joihin meillä ei ole varaa. Me olemme yksinkertaisesti eläneet yli varojemme, ja nyt on se hetki, jolloin yksityistaloudessa vouti kolkuttelisi nurkkia. 

 

Minä olen pitänyt Juha Sipilää hyvänä miehenä, mutta olenkohan minä nyt takinkääntäjä, kun sanon, että en oikein tiedä mitä mieltä olen.  Monessa asiassa tulee mieleen tarpeeton "vatulointi", jota on alettu jo kutsua "sipilöinniksikin".  Onhan se hieman kuin Shakespearin näytelmässä "Ollakko vai eikö olla".  Stubb on sitten taas satusetä Andersenin jalanjäljillä kertomalla asioita, joita hän ei itsekään usko, ja Timo Soinilla on tarpeeksi puuhaa selittäessään "persulle", että me ollaan nyt hallituksessa, eikä siellä toimi perussuomalaisten puolueohjelma - joka ei oikein toimi kyllä muuallakaan.

Vaarallisinta puolueelle on, jos sen johdossa on vain 60 täyttäneitä ukkoja. Viisaita miehiä, joilla on paljon kokemusta ja vahvat näytöt poliittisesta pätevyydestä, mutta ei lainkaan kokemusta oikeista töistä. Kuitenkaan he eivät halua luovuttaa asemaansa nuoremmille, koska näillä ei ole kokemusta yhtään mistään.  Yhtä vaarallinen tilanne on silloin, kun puoluejohtoon yritetään istuttaa suurta joukkoa alle 40-vuotiaita miehiä tai naisia, joilla ei ole kokemusta eikä näkemystä. Paras tulos kai syntyisi joukosta, joka koostuisi massasta, josta osa olisi nuoria, oikeissa töissä kokemusta hankkivia ihmisiä, toinen osa keski-ikäisiä, jotka hankkisivat sitä paljon puhuttua poliittista kokemusta ja päätyisivät puolueen johtotehtäviin joskus 50 – 60 vuoden iässä ja jäisivät kiltisti eläkkeelle, kun eläkeikä on saavutettu.

Kun katselee nykyistä oppositiota ja miettii puolueiden puheenjohtajia, niin kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä. Onhan se ihan ennen kuulumatonta räksytystä, eikä ainuttakaan järkevää ajatusta.  En ota kantaa siihen, onko nykyinen hallituksemme hyvä vai huono. Ehkä kuitenkin edeltäjäänsä parempi, mutta varmaa on, että oppositiosta ei apua löytyisi. 

Eiköhän vain käy niin, että joku puolue keksii, että onhan meillä valtakunnan reserveissä vielä reippaita ansioituneita miehiä kuten Björn Donner ja Erkki Tuomioja.