Miljoonan arvoinen ihminen

Milloin ihminen aidosti ansaitsee miljoona euroa vuodessa? No ei ansaitse milloinkaan. Sallittakoon se yrittäjälle, jos hän todella on luonut yrityksen, joka tuottaa yhteiskunnallista hyötyä ja hoitaa kunnolla yhteiskuntavelvoitteensa muutenkin.

Urheilijoiden suuret palkkiot johtuvat taas ihmisen loppumattomasta voiton tahdosta. Nimenomaan niiden ihmisten voitontahdosta, jotka itse eivät ole pystyneet urheiluareenoilla voittoihin. Kun voittaja on kuitenkin rajallinen määrä, ostetaan niitä melkeinpä rahalla kuin rahalla.

Kun urheilijat ja yrittäjät on eroteltu akanoista, mitä jää jäljelle? No jäljelle jää joukko ihmisiä, joiden palkat ja palkkiot eivät ole missään järkevässä suhteessa heidän ammatilliseen osaamiseensa ja tekemänsä työpanokseen. Tällaisia ovat mm. valtioenemmistöisten yhtiöiden johtajat, joiden ruhtinaalliset tulot johtuvat järjettömästä optiojärjestelmästä sekä harintakyvyttömistä päättäjistä. Eivät missään tapauksessa tehdystä työpanoksesta. Se kun on yksinkertaisesti niin, että sellaista työpanosta ei kukaan pysty antamaan. Sitä ei ole olemassa yhdenkään yksittäisen ihmisen plakkarissa.

Ei näitä elinkeinoelämän gladiaattoreita voi verrata myöskään urheilijoihin, sillä vain harvoin heidän ammatillinen osaamisensa on edes tasolla, jolla voitettaisiin Suomen mestaruuksia. Yleensä heidät on valittu puhtaasti poliittisin perustein. Ei ole edes yritetty valita pätevintä, on vain valittu sopivin. Joskus on tehty vain joku lehmänkauppa, jonka seurauksena joku harmiton veikko on istutettu pääjohtajan paikalle, syvästi tietoisina siitä, että sellaiset firma kuin Oy Veikkaus Ab ja Fortum tuotavat voittoa täysin riippumatta siitä, mitä yhtiön pääjohtaja osaa tai tekee. Joku oikeasti osaavampi DI tai ekonomi hoitaisi homman 5000 € / kk ilman optioitakin. Todelliselle ammattilaiselle, olipa hän insinööri tai urheilija, työ on muutakin kuin rahanansaitsemiskeino. Se tarjoaa haasteita ja tilaisuuden palvelemiseen.

Kun sitten joskus, ihan kuin sattumalta löydetään joku Jorma Ollila, joka luotsaa konkurssikypsän yrityksen ylös suosta ja vieläpä maailman johtavasi yritykseksi alallaan, seotaan jälleen. Syntyy käsitys, että tämä Ollila on kaikkien alojen ammattilainen ja häntä pyydetään milloin minkin brändin luojaksi. Ei ole ei… oli vain hyvä mies Nokian johtajaksi ja sattui saamaan avukseen joukonpäteviä insinöörejä ja fiksuja alihankkijoita. Myös onnella oli osuutta asiassa. Voidaan kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että mestari oli alallaan.

Suomalaisille tuntuu olevan yleiskansallinen taipumus uskoa, että jos jollakin alalla on hyvä, on silloin pätevä kaikkiin virkoihin ja tehtäviin. Ei muutoin ole selitettävissä se, että eduskunta on täynnä laulajia, urheilijoita ja missejä. Varmasti Matti Nykänenkin olisi sinne aikanaan valittu, jos ei olisi ollut vankilassa juuri vaalien alla. Volvo Markkanen valittiin, kun oli päässyt jo vapaaksi.

Kun tarkemmin asiaa ajattelen, ei taidakaan lähteä eduskuntaa. Seura ei oikein miellytä.

Vieläkö tuotto-odotuksia?

Ei kai se kenellekään yllätys ollut, että holtittomasti rahaa käyttäville lisäraha aiheuttaa lisää holtittomuutta. Näin on yksityistaloudessa ja näin on myöskin valtioiden talouksissa.

Laajeneva EU on kuin ilmapallo, joka kyllä paisuu, kun siihen pumpataan lisää ilmaa, mutta lopulta halkeaa. Laajenemisen itsensä vuoksi kasvatettu unioni on nyt totuuden edessä. Eivät mitkään säännöt auta, jos niitä ei noudateta, eikä sääntöjen rikkojia rangaista.

Kataisen lepsuilu voitti Soinin jyrkän linjan. Puheet vastuullisuudesta olivat täyttä puppua. Totta kai takaajan on maksettava velat, jos velallinen ei maksa. Se kyllä on vastuullista. Vastuutonta sen sijaan on kirjoittaa nimi paperiin, vaikka hyvin tietää, että velallinen on holtiton huijari.

Niin, niin… onhan se ruma sana tämä huijari, mutta keksikää parempi sana valtiolle, joka väärentää taloustietoja päästäkseen johonkin jäseneksi.

Jos Suomi olisi mielistelyn sijasta pitänyt kiinni EU:n ja euron perussopimuksista, olisi tilanne aivan toinen. Ehkä kriisi olisi olemassa, mutta me tuskin olisimme siinä mukana. Kriisiäkään ei ehkä olisi, jos ilmapalloon ei olisi jatkuvasti pumpattu lisää ilmaa. Tämä tarkoittaa, että mukaan ei olisi pitänyt huolia Kreikan kaltaisia valtioita, joiden kyky hoitaa omia asioitaan on kyllä tiedetty huonoksi.

Tulevana Kallan kuvernöörinä voin luvata, että jos saan lainaa maailmanpankilta, tai miltä tahansa pankilta, niin en koskaan maksa sitä takaisin. On se vähän reilumpaa kuin Kreikan menettely: minä kerron suoraan niin kuin asia on! Ei Kreikkakaan maksa, mutta ei vaan kerro sitä. Meni Kiviniemen hallituksen hyvä bisnes ihan reisille.

Hengen asialla

Kalajoen rukoushuone on tällä hetkellä ainoa hanke, johon olen täysin sitoutunut. Tämä poliittinen kirjoitteluni saattaa ehkä haitata sitä, tai sitten ei. Oikeasti nämä kaksi asiaa eivät mitenkään ole ristiriidassa keskenään, kunhan muistan, että politiikka ei ole minulle uskonto.

Fanaattisuus ja ääriliikkeet vievät ihmiseltä sanan ja ajatuksen vapauden, olipa kysymys uskonnosta tai politiikasta. Monelle politiikka onkin lähes uskonnon korvike.

Minun Jumalani ei ole koskaan pitänyt vaalisaarnoja, mutta kyllä minusta tuntuu, että olen keskustellut hänen kanssaan. Varmaan pidätte minua hulluna, jos sanon, että Jumala minulle sanoi, että rakentakaa Hiekkasärkille tsasouna. Saattoi se tietysti olla myös Jaakko Ilkka –vainaja, joka aikoinaan sanoi, että ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Se oli Jumalan tapa kertoa minulle, että ei Kalajoelta sen takia tarvitse muuttaa pois, että siellä ei ole ortodoksista rukoushuonetta. Sienet kasvavat, puut kasvavat, mutta kirkot ovat aina olleet ihmisten rakentamia. Niinpä tajusin, että tämäkin temppeli nousee pystyyn, jos Jumala suo. Ei yksin minun voimin, vaan kymmenien samanmielisten ihmisten yhteistyön tuloksena.

Olen puhunut aina ekumeenisesta hankkeesta. Minulle ekumenia merkitsee sitä, että vaikka palvelemme Jumalaa hieman eri tavoin ja erilaisin menoin, palvelemme silti samaa Jumalaa. En väitä, että muut ovat väärässä ja minä oikeassa. Tämä vain on minun tapani palvella Herraa ja me kaikki ortodoksit tarvitsemme siihen oman rakennuksen, jona yhdessä rakennamme.

Voi että tuli pyhän oloista tekstiä! Toisella kertaa sitten taas toisenlaista. Asiat muuttuvat, ihmiset muuttuvat ja kaikkea voi katsella niin monesta suunnasta. Minä nyt olen sitten tämmöinen.

Tukijalka

Saa nähdä kuinka kauan Katainen jaksaa puoltaa Kreikan tukipaketteja. Lähes 90 % saksalaisistakin on kääntynyt Kreikan avustusten vastustajiksi, eikä tilanne muissa EU-maissa näytä kovin erilaiselta. Vain Katainen osoittaa suomalaista sisua, vaikka ajat sitten on selvinnyt, että edes kreikalaiset eivät yritä tehdä mitään taloutensa tasapainottamiseksi.

Hallitus satsaa siihen, että sijoittajien luottamus euromaihin kärsii, jos Kreikkaa ei auteta. Ja p… marjat. Sijoittajien luottamus Kreikkaan on ajat sitten romahtanut ja romahtaa muihinkin EU-maihin, jos ei pian ja selkeästi tehdä eroa Kreikkaan.

Ainut järkevä vaihtoehto on Kreikan velkasaneeraus tai konkurssi.

Ei totisesti ole oikein, että Virtasen mökkilainan korkoa nostetaan, kun Kreikkaan pitää auttaa. Yhtä väärin ovat Mäkisen ja Lahtisen veronkorotukset samasta syystä. Vaikea on myös puolustella mummojen makuuttamista ilman vaipanvaihtajaa, kun hoitohenkilökunnan palkkarahat lähetetään holtittomasti eläneille etelämaalaisille.

Niin, on se vakava asia, jos Euroopan finanssijärjestelmä kaatuu. Parasta olisi, jos mahdollisimman pian päästäisiin eroon EU:sta. Kun näin ei kuitenkaan käy, koetetaan erottaa nämä riskivaltiot, niin kauan kuin se on mahdollista.

Voi voi. Jos kumpikaan vaihtoehdoista ei ole mahdollista toteuttaa, niin täytyy vain todeta, että lirissä ollaan. Ne apupaketit tuskin sitä liriä helpottavat, pikemminkin päinvastoin. Se on vähän niin kuin housuihinsa talvella lirauttaisi. Aluksi se lämmittää, mutta sitten on kahta kylmempi.

Hyvät, pahat ja rumat

Useimmiten on totta, mitä ihmisistä puhutaan. Kokonaan toinen juttu on, kuinka totta. Minustakin on puhuttu vaikka mitä, ja vaikka en aina ei ole edes itse itseäni jutusta tunnistanut, niin en voi varmasti väittää, etteikö ainakin osa olisi totta. Jos olisin kuullut minua väitettävän varkaaksi, sen olisin vielä äsken jyrkästi kiistänyt ja pikkuisen närkästynytkin.

Sitten vain huomasin, että tämän jutun luonnoksen olin kirjoittanut entisen työnantajani kynällä, paperille joka – mitä suurimmalla todennäköisyydellä oli siitä firmasta lähtöisin. Synnintunnoissani kierähdin pari kertaa lattialla ja lohduttauduin sillä, että varmasti olin tehnyt suurempiakin rikkomuksia. Viime vuonnakin jouduin poliisin puhutteluun, kun oli kolmasti ajanut autollani yli 80 km tunnissa… ehkä useamminkin, mutta ei sattunut kameraa paikalle. Kolmas sattui.

Riisuttuani salamannopeasti sädekehäni, jatkoin kuitenkin tätä kirjoittamista. Synnintuntonikaan ei voi poistaa sitä tosiasiaa, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Sellaista kuitenkin sattuu, että joku joutuu kivisateeseen edes tietämättä syytä siihen. Ihmisten itsetutkiskelu tahtoo olla siitä tasoa, että ainakaan heti ei huomata, että minun ei olisi ollut syytä heittää sitä ensimmäistä kiveä.

Niin… paitsi tietysti poliitikkoja saa kivittää, koska he tieten tahtoen sitä pyytävät ja asettuvat maalitauluiksi. Minua älkää kuitenkaan heittäkö, sillä en ole poliitikko ja sitä paitsi saata heittää takaisin.

Kyllä minä sitä katuisin, mutta kuhmu siitä otsaan jäisi katumuksesta huolimatta.

Jos, ja kun, autatte tsasounan rakentamisessa, on meillä sitten paikka, jossa yhdessä voimme katua kaikkia tekemiämme vääryyksiä. Ylinopeuksia, kivenheittoja ja jakamiamme vääriä todistuksia.

Politikointia

Ajattelevan ihmisen on vaikea olla politikoimatta, vaikka väittäisinkin, että politiikka ei kiinnosta. Oikeasti ei kiinnosta minuakaan, paitsi kun joku asia tuntuu yhteiskunnalliselta vääryydeltä. Sellaiseen otan kantaa ja sitä kai sanotaan politikoinniksi. Sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä mihinkään puolueeseen sitoutumista. Politiikan paradoksi onkin siinä, että vaikka sen pitäisi olla yhteisten asioiden hoitoa, niin ammatin siitä tekevät ne, jota ajavat vain omaa etuaan. Jotta oma etu tulisi turvatuksi, on ajateltava myös puolueen etua, sillä puolue on se, joka työntää minua kohti merkittävää asemaa. Poliitikon suurin vaikeus on saada ihmiset uskomaan, että juuri hän ajaa heidän asiaansa. Vaikeaa se on juuri siksi, että se on totta vain äärimmäisen harvoin, ja silloinkin ihan sattumalta. Poliitikko ajaa aina ensisijaisesti omaa etuaan, toissijaisesti puolueen etua ja jos sattuu niin, että jotkut näistä asioista osuvat yksiin myös kansalaisten edun kanssa, niin hyvä niin.

Kun Isä Mitro ryhtyi SDP:n ehdokkaaksi, olin tosi pettynyt. Pappina hän oli ollut kaikkien ihmisten asialla, mutta nyt hän möi sielunsa yhdelle puolueelle. Semmoista se on, valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti.

Minä en halua merkittävään asemaan, en ainakaan vielä ole suostunut edes presidentiksi. En halua myöskään edusuntaan, ellei se kuulu Kallan kuvernöörin virkatehtäviin. Kaupunginvaltuustoon voisin kyllä mennä nimenomaan yhteisiä asioita hoitamaan, mutta sinnekään en änkeä. Heti suoriltaan lupaan, että en ainakaan liity mihinkään puolueeseen, vaikka jonkun puolueen listoilla sinne pääsisinkin. Noh… ehkä se venäläinen kielipuolue, josta joskus olen puhunut. Varmaa kuitenkin on, että minkään valtakunnan puoluekuri ei minuun pure. Jos asia tuntuu oikealta, kannatan sitä, ja jos taas väärältä, vastustan. On aivan samantekevää, tuleeko ehdotus vasemmalta vai oikealta.

Mikä on hullua?

Saa sitä ihmetellä. Minusta vaan oli ihan luonnollista, että jos nelipyöräkulkuneuvo halutaan Lappeenrannasta Kalajoelle, niin se ajetaan. Jos se on vanha traktori, niin sitten ajetaan vanhalla traktorilla.

Kirjoitan tämän ihan vain siksi, että en jaksa olla ihmettelemättä sitä, että asiaa ihmetellään. Se, että matka kesti yhtämittaisesti ajaen yli 36 tuntia, johtui vain siitä, että matkaa oli 520 km ja traktori kulki keskimäärin vain 20 km tunnissa. Ne olivat asioita, joille en mitään voinut ja olivat sitä paitsi etukäteen tiedossani. Saahan minua sitten pitää vaikka hulluna, mikäpä siinä. ”Hulluus ei häviä iän mukana”, sanoi eräs ystävänikin.

Kyllä kaunista Suomea on mukava kesällä katsella. Ihan hyvin sen voi tehdä traktorin pukiltakin. Ei siinä hullu tarvitse olla. Sen sijaan on suoranaista hulluutta esimerkiksi tupakan poltto ja ateismi.

Tupakoitsija maksaa siitä, että saa tuhottua terveytensä, jonka jälkeen hän maksaa siitä, että saa hoidettua terveyttään. Ateisti taas vastustaa sitä, minkä ei usko edes olevan olemassa.

Niin että minä sitten vaan ajelen traktorilla ja katselen kaunista Suomea. Minä kun en tupakkaa uskalla polttaa, sillä on se vaarallista. ”Tupakanpoltto on miehisten miesten hommaa, ei minusta siihen ole”, sanoi ystäväni Olli Mäki. Moninkertainen nyrkkeilyn Euroopan mestari.