sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Kovin oli Jussilla kevyet eväät




Olin taas Jyväskylän yliopistolla kuuntelemassa puoluejohtajien vaalipaneelia. Kun olin yleisössä, en päässyt esittämään kysymyksiä, vaikka vähän olisi mielikin tehnyt. Kyllä minä punasta näin, kun Jussi Halla-aho puhui maahanmuutosta täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella. Sattuneesta syystä olen saanut lähietäisyydeltä seurata Suomen kotouttamistoimia, ja vaikka järjestelmä varmasti pientä viilausta tarvitsisikin, niin ei pahalla tahdollakaan voi sanoa, että Suomi olisi täydellisesti epäonnistunut. Kyllä Jussin puheissa nyt kovasti haiskahti rasismi, sillä noin nurja suhtautuminen ei tähän useimpien mielestä maamme kannalta hyödylliseen pakolais- ja maahanmuuttoilmiöön ole selitettävissä.  Eipä ihme, että yleisö puhkesi suosionosoituksiin, kun työttömien edustaja arvosteli Halla-ahon puheita ja päätti puheenvuoronsa sanoihin ”toivottavasti oli viimeinen kerta kun Halla-aho päästää suustaan moista palttua.”

Sitä toivon minäkin, mutta ihan ensimmäinen kertahan tämä ei ollut. Samanlaista palturia kyseinen herra jo aikaisemminkin oli suustaan päästänyt.  Määritelmän mukaan ”rikos on teko, josta laissa on säädetty rangaistus”.  Myös kiihottaminen kansanryhmää vastaan on lain mukaan tällainen rikos. Jos joku on tuomittu tällaisesta rikoksesta, voidaan aivan hyvin nimittää häntä rikolliseksi.  Jotenkin oudolta se siis tuntuu, että joku rikollinen taivastelee, että maahanmuuttajien mukana tulee Suomeen rikollisia.  Melko todennäköistä on, että näin todella tapahtuu, mutta tuskinpa se rikollisten suhteellista osuutta tässä väkivaltaisessa maassa lisää.  Ihmisiä ne vain ovat maahanmuuttajatkin, joten ihme olisi, jos kaikki olisivat pyhäkoululapsia. Oikeasti minä ihmettelen jopa sitä, että nämä ihmiset eivät ”pimahtele” useimmin, sillä sen verran kovat kokemukset heillä on rasitteenaan.  Rasistiseen Suomeen ei aina ole helppo tulla ja kotoutua, varsinkin jos pitää pelätä vielä täälläkin.

On lapsellisen typerää puhua maahanmuuton kustannuksista maassa, joka ylpeilee ilmaisella opetuksella, kehittyneellä neuvolallaan, ilmaisella kouluruokailulla ja 16 vuotta kestävällä lapsilisämaksullaan. Lapsilisän jälkeen alkaakin sitten opintotuki ja mahdolliset pudokkaat saavat muita sosiaaliavustuksia.

Kotouttaminen kestää vain 3 - 5 vuotta ja on investointi, ei suinkaan kulu. Kulu on se muutama satatuhatta, jonka Suomeen syntyminen yhteiskunnalle maksaa.  Kotoutumisen jälkeen maahanmuuttaja on valmis astumaan työelämään, mutta Suomessa syntyneellä sekin kestää keskimäärin 20 vuotta. 

Ei taida ennättää nämä Rinteen peräänkuuluttamat synnytystalkootkaan auttamaan nyt jo akuuttia työvoimapulaa.

Minusta ei koskaan tullut tohtoria, vaikka toki osallistuin tohtoriopintoihin. Sydämeni ei vain ollut ihan samaa mieltä ajatusteni kanssa ja jouduin lopettamaan opinnot hieman kesken.

Olin jo siihen mennessä lanseerannut ajatuksen siitä, että tohtorin tutkinto vaatii enemmän istumalihaksia kuin yläpäätä. Tästä ajatuksesta Halla-aho sai minut kyllä vakuuttuneeksi. 

Ohitusleikkauksen jälkeen menetin motiivini opiskeluun, mutta… Olen syvästi tietoinen, että mitä korkeampi koulutus tai asema sinulla on, sitä paremmin sinua kuunnellaan.  Jopa aivan typerät ajatukset voidaan markkinoida toisille typeryksille.

Niin se vaan on. 


lauantai 9. helmikuuta 2019

Vihreä paradoksi

Vihreä vennamolainen. En oikein muista, kuinka harvinaista se oli 60-luvulla, jolloin vihreä aate nosti päätään, mutta kyllä meitä varmasti oli. Vihreä aate oli silloin opiskelijoiden keskuudessa varsin suosittu yli puoluerajojen. Muistan, kuinka hehkutettiin, että liikettä ei koskaan politisoida ja että vihreät arvot ovat kaikkien asia.  

 
Tämähän se tuntuu olevan suomalainen ongelma yleensäkin. Kun halutaan voimaa ja vaikutusvaltaa, järjestäydytään poliittiseksi puolueeksi muistamatta lainkaan, että politiikka on paljon muutakin kuin yhden asian ajamista.  Tyypillisimpiä yhden asian liikkeitä, jotka ovat politisoituneet, ovat kristilliset, rkp ja vihreät. Minusta vaikuttaa siltä, että kristilliset ja rkp yrittävät kuitenkin pysyä omalla osaamisalueellaan, mutta vihreät temmeltävät vähän kaikkialla ja pitävät kovasti populistista meteliä. Vihreän aatteen suojissa yritetään olla yleispoliitikkoja, ja aate jää vallanhimon jalkoihin. Useimpien vihreiden taidot eivät riitä sen enempää politikointiin kuin vihreiden arvojen ajamiseenkaan. Mielestäni paradoksi onkin se, että toisin kuin yleisesti annetaan ymmärtää, vihreät vastustavat vihreitä arvoja.

Miten se sitten ilmenee?  Vihreät vastustavat maailman puhtainta energiaa – ydinvoimaa, luultavasti siksi, että toinen maailmansota päättyi ydinpommeihin.  Ydinvoimala ei kuitenkaan ole ydinpommi, vaan yllätys yllätys, myös maailman turvallisin energiantuottomenetelmä. Tämä nyt vain on tilastollinen fakta, jota tuskin millään huuhaa-politiikalla voidaan muuttaa. Ei voida myöskään muuttaa sitä tosiasiaa, että maat, joilla ei ole käytössä riittävästi ydinvoimaa eikä muutakaan saasteetonta energiaa, joutuvat tuottamaan vihreiden ylistämien tuulimyllyjen tarvitseman säätövoiman fossiilisilla polttoaineilla, joten alun perin puhtaiksi tarkoitettu tuulivoima onkin osoittautunut suureksi saastuttajaksi. Näin kertovat tilastot mm. Tanskassa.

Tämä ns. vihreä vallankumous on siis tosiasiassa kaikkea muuta kun vihreää. Vihreiden jäsenet ovat kyllä usein hyvinkin koulutettuja humanisteja, mutta ovat vielä kovasti vihreitä.  Jostakin syystä tuon puolueen riveissä ei juurikaan ole tungosta enempää insinööreistä kun taloustietäjistäkään. Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä äkkiä näyttäisi. 

Minun ajatusmaailmani on edelleen vihreä ja kerron mielelläni näkemykseni kaikille, jotka jaksavat minua kuunnella. Politiikkaa ja vihreyttä en missään nimessä halua sotkea keskenään, sillä se näyttää olevan hyvin huonosti yhteen sopiva pari, ainakin siinä muodossa, jossa se Suomessa esiintyy.


torstai 7. helmikuuta 2019

Ennen kaikki oli paremmin?

Taisin edellisen blogikirjoitukseni lopussa jo ihmetellä, oliko sittenkin ennen kaikki paremmin.  Moni asia varmasti oli, sillä suomalaiseen perinteeseen ei kuulu asioiden korjaaminen. Yleensä järjestetään joku suuri uudistus ja sitten korjataan sen virheet, vaikka paljon halvemmaksi olisi tullut korjata vanhan systeemin virheet. Lähes poikkeuksetta uudistukset ovat päätyneet niin, että lopputulos on hieman huonompi kuin aikaisempi systeemi.

En ala nyt moittia koulu-uudistusta enkä sotenkaan kannattajiin kuulu, vaikka onneksi se ei ainakaan vielä ole toteutunut muutoin kuin kulupuolen kasvattajana. Perisuomalaisesta järjestelmästä on hulluin esimerkki ns. maakuntamalli. Mikäpä siinä … eihän se maakunta mikään ruma nimi ole, mutta...

Vieläkö ihmiset muistavat läänit?  Minä kyllä muistan, kun Kalevi Kivistö oli Keski-Suomen läänin maaherrana. Olen myös asunut Vaasan läänissä, Keski-Suomen läänissä sekä Oulun läänissä. Vaasan läänistä siirryin kyllä Keski-Suomen lääniin muuttamatta minnekään, koska jo silloinkin osattiin tehdä jonkinlaisia uudistuksia. Oulun lääniin siirryinkin sitten ihan fyysisesti aloittaessani pitkän opintotaipaleeni.


Miksi minä nyt sitten kaivelen näitä läänejä haudoistaan?   No jos ette vielä ole huomanneet, niin miettikääpä tätä kovasti kehuttua ja hehkutettua maakuntamallia.

Eikös vain ole kyse siitä, että kertaalleen kuopatut ”leveämmät” hartiat halutaan taas kaivaa esille. Kun läänit on jo kuopattu, ei tietenkään voida puhua tällä nimellä, vaikka periaatteessa on kysymys juuri samasta asiasta.

Tottahan se on, että maakunta ei ole ihan sama asia, koska läänien tehtävät olivat hieman toiset kuin maakunnille kaavaillut tehtävät, mutta eiköhän se sittenkin olisi ollut vain järjestelykysymys. Oikeasti ei kukaan tiedä, mitä tehtäviä tulevilla maakunnilla on joskus vuonna 2030.  Eipä tiedetä paljon muutakaan siitä ajasta, mutta jokseenkin varmaa on, että useita uudistuksia on taas siihen mennessä saatu alulle, ja voi olla, että joku jopa valmistuukin. Jokseenkin varmaa kuitenkin on, että se on nykyistä kalliimpi ja todennäköisesti myös huonompi.

Koville tämän maailman läpi kahlaaminen on minullekin ottanut, mutta sen olen huomannut, että kun kovasti kävelee, niin kengät kuluu. Ainakin pari kertaa ne kannattaa käyttää suutarissa ennen kuin uudet ostaa. Ne ovat mukavammat pitää jalassa, ja tulee vähän halvemmaksikin. 

Milloinkahan suomalaiset päättäjät oppivat sen, että ihan aina ei tarvita uudistuksia, sillä monet viat voitaisiin ihan pienillä päätöksillä korjata. Kun joku uudistus on vuosikausia vireillä, se estää kaikki korjaukset sinä aikana, koska odotetaan vain tämän uudistuksen tulemista.  Sitten aletaankin korjata niitä vikoja, joita vääjäämättä tässä uudistuksessa on.

Väkisin tässä alkaa uskoa: ”Ennen oli kaikki paremmin”.

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Opiskelijoille sosiaaliapua?

Olin tiistain Jyväskylä yliopistolla vaalipaneelissa. Pääasiassa keskustelu kierteli yliopistojen rahoituksessa ja opintotuen vähäisyydessä. Kun asia ei enää suoranaisesti minulle kuulu ja ajattelin, että tuossa ympäristössä oli parempi pitää pienempää ääntä, en ottanut asioihin kantaa.  En kuitenkaan malta olla kirjoittamatta tästä, sillä vaikutti siltä, että kansanedustajaehdokkaista, joille paneeli oli tarkoitettu, vain sinisten Kari Tanninen tuntui olevan asioista perillä, tai ainakin hänen ajatuksensa vastasivat hyvin omaa linjaani.


  
Mielestäni on totta, että opintotuki on yksi valtion tarpeettomista menoeristä.  Opiskelijoiden hyvinvointi ja tasa-arvo voitaisiin taata valtion takaamalla lainalla, jonka sivutuotteena saataisiin paljon muutakin hyvää. Suurin hyöty olisi tietysti se, että opiskelijat kasvaisivat ymmärtämään, että mikään ei ole ilmaista ja että opiskelu on sijoitus tulevaisuuteen. Tieto siitä, että laina on maksettava takaisin, saisi heidät myös paneutumaan valmistumiseensa, eikä keskeytyksillä leikittäisi. Se kasvattaisi siis vastuuntuntoa.

Olen sitä ikäluokkaa, että jouduin aloittamaan opiskeluni ilman opintotukia, kun ei sellainen tullut kenenkään mieleen. Ei taannut valtio opintolainaakaan, vaan äitihän se nimensä joutui panemaan paperiin. Hyvinhän se raha riitti, kun lisäksi tein kesätöitä joka kesä. Taisi riittää liiankin hyvin, kun välillä tuli juhlittuakin, jonka kyllä nykyisin jättäisin pois, ainakin siinä muodossaan.

Oliko laina iso vai pieni?  Ajat on muuttuneet, mutta ei se kauhean vaikea ollut maksaa takaisin, heti ensimmäisen työpaikkani palkoista. Sitä sanoisin kehitykseksi, että nykynuoriso kuitenkin tuntui ymmärtävän, että kyse on todellakin sosiaaliavusta, eikä mistään ansaitusta palkasta.

Juuri tällä hetkellä on tapetilla huono vanhusten hoito ja kovasti ihmetellään, mistä saataisiin varoja parempiin resursseihin.  Tässä nyt olisi yksi täysin tarpeeton menoerä, joka poistaminen jo sellaisenaan riittäisi tuntuviin parannuksiin monellakin sektorilla.

Puoluetuki on tosin euromääräisesti paljon pienempi, mutta myöskin todella tarpeeton. Kun lisäksi vielä poistetaan tarpeettomat yritystuet, onkin valtion säästöbudjetti jo melkein valmis.  Kuka oikeasti uskoo, että esimerkiksi tuulivoimaloiden tukemisesta on hyötyä muille kuin voimaloiden omistajille.  En kuitenkaan tässä yhteydessä käsittele tämän enempää näitä muita tarpeettomia tukia.

Opintotuen poistaminen ja sen korvaaminen valtion takaamalla lainalla hyödyttäisi kaikkia.  Pankit saisivat kaupaksi varmoin vakuuksin olevia lainoja ja niiden kannattavuus kasvaisi, jolloin niillä olisi entistä paremmat edellytykset lainoittaa muita kohteita. Tällä olisi kokonaisvaltainen vaikutus elinkeinoelämäämme. Kun opiskelijat saisivat kerralla kunnollisen ja kokonaiskustannukset kattavan lainan pankista, se melko suurella todennäköisyydellä vähentäisi ongelmallisia pikavippejä. Mutta ennen kaikkea se vapauttaisi valtavan määrän rahaa muihin kohteisiin.

Yliopistojen rahoituksesta olen samaa mieltä kun paneelikin. Se on ehdottomasti hoidettava valtion kukkarosta. Vaikka jos oikein muistan, niin minun opiskelujen alkuaikoina oli ainakin ”tekulla” käytössä vielä lukukausimaksu. Sen perimistä en kuitenkaan suosittele muutoin kun ulkomaalaisten kohdalla.

Vastapainona vapaalle opiskelulle loisin kuitenkin pienen ultimaatumin. Jos ihminen muuttaa ulkomaille suoritettuaan suomalaisen tutkinnon, saisi hän automaattisesti myöskin laskun suorittamistaan opinnoista.  Aivan samantekevää olisiko hän suomalainen tai joku ”mamu”.

Onneksi tuo minun ehdotukseni ei ollut silloin joskus ennen voimassa, sillä kovasti kalliiksi se tulisi sekä minulle että vaimolleni.

Mutta ”kyllä minä niin mieleni pahoitin”, kun vanhusten hyvinvointi joutuu kärsimään opiskelijoihin uhratun sosiaaliavun takia. Olisiko se sittenkin totta, että ”ennen kaikki oli paremmin”?