Terroristit ovat jo Suomessa

Suomessa on suureen ääneen huudettu terrorismin uhasta, kun muutama pakolainen on tullut turvapaikkaa hakemaan täältä kylmästä pohjolasta. Jos minulta kysyttäisiin, niin kaikkihan tänne saisivat jäädä, jos itse sitä haluaisivat ja pystyisivät itsensä elättämään ennemmin tai myöhemmin.  Ovathan he pääosin hyödyllisempiä ”mamuja” kun ne ulkomaalaiset, jotka tulevat tänne hakemaan jonkin ilmaisen koulutuksemme sadoista tutkinnoista. Arvostinpa minä näitä tutkintoja tai en. Ei sillä ole mitään merkitystä, sillä kaikessa tapauksessa ne ovat rahanarvoisia, ja me suomalaiset veronmaksajat maksamme ne. Koulutus on hyödyke jonka moni ulkomaalinen on käynyt hakemassa Suomesta ilman, että me suomalaiset olemme edes ymmärtäneet olevamme sen maksajia. Jos kyseessä olisi vaikkapa meidän pyhä lehmä auto, me varmasti huutaisimme poliisia avuksi ja tukka putkella juoksisimme tämän varkaan ja mutakuonon perässä. Näinhän nämä tutkintoja hakemaan tulleet ulkomaalaiset tekevät. Eivät vie autoja, mutta vievät suomalaisten kouluttajien työaikaa, joka oletettavasti on yhtä lailla rahanarvoista tavaraa kun tuo sinun käytetty autosi.

Yhdenkään pakolaisen ei ole havaittu Suomessa syyllistyneen mihinkään terroritekoihin, mutta ihan hyvä on, että suopo on varautunut tähän mahdollisuuteen. Kuten joskus aikaisemminkin olen kirjoittanut, Suomessa on erittäin ammattitaitoinen ja tehokas suojelupoliisi, joka onnistui nappaamaan pari irakilaista sotilasta, joiden epäiltiin syyllistyneen 11 murhaan.  Epäselvää on tokin yhä edelleen, onko kyse oikeasti murhasta vaiko vain sotatoimesta, josta hävinneet joutuvat vastaamaan, niin kuin yleismaailmallinen tapa on. Tuohon tapaukseen en ota enempää kantaa, kun en siitä enempää tiedäkään.

Kaikkia terroristeja ei suopo, pätevyydestään huolimatta, ole onnistunut nappaamaan. He ovat nimittäin suopoakin ovelampia ja ovatkin päättäneet tulla tähän maahan syntymän kautta. Sitä ei suojelupolisi ole pystynyt estämään.  En tiedä miksi näitä Molotovin cocktailin heittelijöitä ja tulipalojen sytyttäjiä pitäisi nimittää. Minun mielestäni nämä kyllä ovat terroristeja, jotka aiheuttavat enemmän huolta ja harmia kuin nuo henkensä edestä pakenevat pakolaisraukat. 

Meillä on siis terroristeja jo keskuudessamme, ja heistä meidän tulisi olla todella huolissamme. Olisi aika paha juttu, jos hyväksyisimme tuon terrorismin, mutta käännyttäisimme oikeita kunnon ihmisiä takaisin siihen helvettiin, josta he juuri henkensä uhalla ovat onnistuneet pakenemaan.

Näyttää tämä pakolaisista kirjoittamiseni jatkuvan niin kauan kuin aihe on tapetilla. En mitenkään voi käsittää, että ihmisillä on niin huono ”matikkapää”, että eivät osaa edes laskea sitä, että meidän elättäjät eivät riitä, jos ei jonkinlaista muutosta saada elätettävien ja elättäjien suhteeseen. Ehkäpä tämä nyt näin kirjoitettuna menee kuitenkin paremmin perille kuin sanonta ”huoltosuhde”.  Tätä taustaa vasten on suorastaan taivaan lahja, että joukossa on paljon työkykyisiä ja työikäisiä nuoria ihmisiä. He ja heidän lapsensa saattavat olla suomalaisen yhteiskunnan pelastus.

Mistään monikulttuurisuudesta ei kannata olla huolissaan, sillä me olemme jo nyt yksi maailman monikulttuurisimmista ja sekarotuisimmista kansoista.  Ainakaan minä en ole onnistunut hankkimaan tietoa siitä, ketä täällä on asunut ennen meitä, mutta varmuudella voin kertoa, että sellaista rotua kun ”suomalaiset” ei oikeasti ole koskaan ollut olemassa. Jotkut tutkijat väittävät, että kansa on tullut eri puolilta Eurooppaa ja kieli jostain idästä.

Miksi me nyt haluaisimme sulkea nämä kansojen muuttovirrat ?

.     

Kotouttamiskoulutus

Joskus olen näitä tämän blogin kommentteja seuratessani tullut siihen tulokseen, että luetun tekstin ymmärtämiseen pitäisi saada hieman lisäkoulutusta monen muunkin kuin ”mamujen”. Jos kirjoitan vaikkapa ratsastuksesta ja hevosista, ei juurikaan kannata kommentoida kissan karvanlähtöä, vaikka kiistatta molemmat asiat hieman sivuavat eläimiä. Kaikessa kommentoinnissa pitäisi ensimmäiseksi tehdä itselleen selväksi, mistä kulloinkin on kysymys. Kyllä minä pidän siitä, että teksteihini otetaan kantaa, mutta täysin asiattomat tai kokonaan jotain toista asiaa käsittelevät kommentit jätän julkaisematta.

Kun nyt vielä kerran puhun kommentoijista, ja esimerkiksi kysymyksestä ”miksi maahan otetaan niin paljon pakolaisia,” on joskus melko suuri kiusaus vastata ”jotta kansan keskimääräinen älykkyystaso nousisi.” No tietenkään se ei ole totta, joten en niin ole myöskään näin vastannut. Totuus kuitenkin näyttää olevan, että paljon on tässä maassa tietämättömyyttä, joka poistaminen oman koulutuksensa vaatisi. Pääasiallisesti porukka taitaa kuitenkin olla yhden sortin uskovaisia, joiden uskoa ei tosiasioilla paljonkaan horjuteta.

Palatakseni nyt varsinaiseen aiheeseen, menenpä taas kotouttamiskoulutukseen.  ELY- keskuksen maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio vastaili YLE:n haastattelussa muutamiin aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Hetihän minun korvaani pisti se, että useimmat julkisuudessa ja somessa liikkuvat huhut eivät juurikaan pidä paikkaansa.  Suurimpina vaikeuksina kotouttamiskoulutuksessa ovat tietysti kielitaito ja jossakin määrin myös pätevien kouluttajien ja rahan puute. Esimerkiksi suomen kielen opettaminen kielitaidottomille ulkomaalaisille ei ole sama asia kuin suomen kielen opettaminen suomalaisille. Eräs kokenut opettaja kertoili, että jokainen oppilas on oma erikoistapauksensa, johon vaikuttavat sekä ”mamun” oma äidinkieli, hänen kielellinen pohjansa ja aikaisempi koulutus että eri maiden kulttuurierot.  Kotouttamisen tarkoituksena on yksinkertaisesti saada tulija mahdollisimman nopeasti oppimaan suomen kieli, sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin ja päätymään osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

 Kuva: Yle; haastattelu: http://yle.fi/uutiset/osa_6_kotoutumiskoulutus_16122015/8533274

Tämän lyhyen tutustumismatkani aikana sain todeta, että kotouttaminen on todellista ammattityötä. Entisenä kouluttajana muistan, että eräs koulutuksen suurimmista vaikeuttajista olivat ne, jotka kuvittelivat osaavansa jonkin asian jo entuudestaan tai pitivät asioita niin simppeleinä, että tuohon pystyy kuka tahansa.  Kun aikoinani koulutin laatuasioita, tuntui jokainen tietävän millaista hyvä laatu on, eikä siihen muka tarvita koulutusta. Uskon, ja kuulinkin, että samaan asiaan törmäävät nyt kotouttamiskoulutusta antavat kouluttajat.  Kotouttaminen epäonnistuu varmasti, jos vallalle pääsee käsitys, että kuka tahansahan tuohon pystyy. Tosiasiassa siihen pystyy vain tosi harva, ja siinä onkin eräs suurimmista haasteistamme.

Meillä Kalajoella on paljon ”mamuja”. Toiset kotoutuneita, toiset eivät. Maassaoloajalla ei näytä olevan tämän asian kanssa paljonkaan tekemistä, vaan kaikki riippuu ihmisten omista asenteista sekä siitä ympäristöstä, jossa ihminen on elänyt täällä.  Työllistyminen on tärkeää, minulle sanottiin.  Se ei kuitenkaan saa tapahtua kielen oppimisen kustannuksella. Yksilön ja yhteiskunnan kannalta edullisinta on asettaa kielen oppiminen ensisijalle. Elämä on tässä ja nyt, mutta pieni kurkistus tulevaisuuteen on joskus paikallaan.  Maahanmuuttajien kohdalla tämä on erityisen tärkeää, olipa hän pakolainen tai muuten vain maahanmuuttaja.

Jos Kalajoelle joskus tulee pakolaiskeskus, jota kyllä kannatan, niin sen perustaminen ja pystyttäminen olisi varmasti syytä jättää ammattilaisten asiaksi. Sama pätee myös kotouttamiseen ja kotouttamiskoulutukseen. Mahdollisille kommentoijille voin jo nyt sanoa, että minä en sellainen ole, vaikka toki olenkin joutunut olemaan myös mamu. 

Se on nimittäin niin, että suomalaisestakin tulee ulkomaalainen heti, kun hän ylittää Suomen rajan.  Olemmeko ulkomaalaisia vai emme, ei siis riipukaan syntyperästämme, vaan ympäristöstä.

Moraalinen rappiomme

Varmasti kahteenkin kertaan olen arvostellut suomalaisten kielenkäyttöä, johon jo kielitoimistonkin pitäisi puuttua. Eihän nyt aivan pilkkujen ja pisteiden sijasta pitäisi järkijään käyttää v:llä ja p:llä alkavia sanoja, joilla ainakin joskus on ollut aivan toisenlainen merkitys. Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat käyttäytyneet hieman possumaisesti ja puhuneet vähän alatyylisesti, mutta he eivät olleet kovinkaan merkittävissä asemissa tässä yhteiskunnassa. Arvokas ja hillitty käytös oli arvo sinänsä ja ehdoton vaatimus johonkin luottamustoimeen pyrkivältä. Voin olla vanhanaikainen, mutta jotenkin vain tuntuu, että ihan välttämättä ei kirkkokahveilla tarvitse puhua ulosteista tai sukupuolielimistä. Se vain on niin, että heti tällainen minun kaltainen ”kalkkis” alkaa epäillä, että pikkuisen on sitä ihmisen tuottamaa nestettä livahtanut myös aivokoppaan. Totta on, että maailma muuttuu, mutta onko tarpeen muuttua pelkästään huonompaan suuntaan?

Kirjoitin edellisessä blogissani Suomen ratifioimista sopimuksista, jotka sitten todellisuudessa ovat jääneet pelkäksi sanahelinäksi. Näyttää siltä, että valtiovalta saa tehdä sopimuksia, joita ei tarvitse noudattaa. Ihan toisenlainen käytäntö minulle lapsena opetettiin.  Jos jotain lupasit, vain kuolema oli se syy, joka esti toteuttamasta tuota lupausta. No eihän se aina onnistunut, ja nykyisin olen löytänyt muitakin syitä, joita toki voidaan pitää hyväksyttävinä. Hyväksyttävää ei kuitenkaan ole se, että ei edes yritetä seisoa sanojen takana. Tästä on kuitenkin tullut poliittinen käytäntö. Luvataan sitä, mitä uskotaan kansan toivovan ja toteutetaan sitten sitä, mikä parhaiten sopii omiin tarkoituksiin. Olipa kyse kunnallisista luottamusmiehistä tai kansallisista päättäjistämme, sama kaava toimii aina. Totuuden muuntamisesta, väärän tiedon jakamisesta ja oman edun tavoittelusta on tullut jo maan tapa.

Sitä mukaa kun tekniikka kehittyy, kansa rappeutuu. Koululaiset eivät pääse kouluun ilman koulukyytejä, ja työläiset turhautuvat ilman ”pekkaspäiviä.”  Kun halutaan olla toista mieltä jonkun kanssa, väitetään tämän puhuvan jotain p:tä. Se nyt ei kuulu sivistykseen, siitäkään huolimatta, että joskus suututtaa ja haluaisi esimerkiksi sanoa toisen valehtelevan. Tunnustan heti, että tuota sanaa olen minäkin joskus käyttänyt. En juuri varsinaisesti muista väittäneeni, että joku olisi valehdellut, mutta olen kyllä sanonut, että tuo nimenomainen toiminta ei kuulu asearsenaaliini missään poliittisessa taistelussa, eikä sellaista ole kukaan koskaan toteen näyttänytkään. 

 

Sen verran olen kunnallispolitiikassakin ollut mukana, että joskus harmittaa, ettei kaikilla ole ihan samaa asevalikoimaa edes poliittisten erimielisyyksien sattuessa. En tosin ole koskaan kuvitellutkaan itseäni ihan niin tärkeäksi, että olisin kovin usein antautunut väittelyyn oikeastaan mistään asiasta, mutta kun totuus ei aina kaikkia miellytä, niin onhan siitä sanomista syntynyt. Ihailemani, nyt jo edesmennyt Veikko Vennamo tapasi sanoa: ”Kyllä kansa tietää.” Varmaan se pitikin paikkansa Veikon aikoihin, silloinhan ei ollut nettiä eikä somea. Väärän tiedon levittäminen oli paljon vaikeampaa kuin nykyisin. Itse olenkin aina ollut sitä mieltä, että kyllä kansan pitäisi saada tietoonsa nykyisinkin.

Käytöstavat ja kielenkäyttö opitaan kotona. Jos me vanhemmat käytämme noita p- ja p-alkuisia sanoja ikään kuin normaali puheemme höysteenä, tulevat ne varmasti osaksi lastemme ja lastenlapsiemme kielenkäyttöä. Sama tapahtuu myös kaikissa muissa toiminnoissa. Lapset ja nuoriso oppivat siitä mallista, jonka me heille annamme. Moraalinen rappiomme on siis meidän syytämme. Totta on tietysti, että olemme vilpittömästi halunneet vain antaa lapsillemme paremman elämän kuin mitä omamme oli. Tahtoo vain olla niin, että se tapahtuu vaatimustasomme laskuna. Kun tämä tapahtuu sukupolvesta toiseen, niin lopputulos ei aina ole se, mitä sillä tavoittelimme. Kun ennen syntymääni en vielä ollut elossa, niin en varmuudella tiedä, mitä silloin on tapahtunut, mutta näiden viimeisten vuosikymmenien aikana ovat maan tavaksi ainakin muodostuneet hyväveliverkostot ja poliittiset lehmänkaupat.

Älkää nyt hyvät ihmiset huutako kurkku suorana ”maassa maan tavalla”. Saattaa pian käydä niin, että nämä ”mamut” uskovat tuon ja alkavat käyttäytyä samaan tapaan, ja silloin on todella jo aihetta huolestua. Näinhän tämä näyttää menevän: ei blogia ilman pakolaisia, niin kuin ei uutisiakaan. 30 000 pakolaista tuntuu olevan Nyky-Suomelle käsittämätön asia. Mitenkähän tämä porukka olisi selviytynyt sotiemme jälkeisestä pakolaistulvasta, kun meitä Karjalan pakolaisia tuli lähes puoli miljoonaa, ja kaikki onnistuttiin sijoittamaan. Kaipa se oli niin, että silloin oli miehet rautaa, vaikka laivat oli puuta… heija hoi.

Luulen, että ei monikaan aikalaisistani pidä 30 000 pakolaista määränä eikä minään. Se on tosi vähän, kun sitä verrataan suuriin massamuuttoihin, joita tapahtui toisen maailmansodan jälkeen. Sen verran rappioituneena pidän jo nykyistä sukupolvea, että heidän aikansa kuluu taivastelleessa ja ihmetellessä, että vieläkö näitä ihmisiä on olemassa.

Vaikka ei ole enää Vennamoa eikä muitakaan asioita aikoinaan hoitaneita ihmisiä, niin eipä ole paljon pakolaisiakaan. Jos tahtoa riittää, niin järjestely on helppoa.

Kidutetut pakolaiset

Olen nyt näköjään juuttunut tähän pakolaisaiheeseen, mutta ehkäpä se on jotenkin ymmärrettävää, sillä sattuneesta syystä olen ollut tilaisuudessa seuraamaan näitä ihmisiä lähietäisyydeltä. Jälleen tässä joulunalusviikolla vierailin yhteisössä, jossa kuulemani tarinat järkyttivät minua enemmän kuin suuttumustani herättävät rasistiset mielipiteet, joissa ei ole totta nimeksikään.

Jos nyt käyttäytyisin kuin rasisti, niin ilman muuta huutaisin kurkku suoraan, että ei kidutettuja, raiskattuja ja rääkättyjä ihmisraunioita täällä tarvita. No, tottahan on, että emmehän me tarvitse Joulupukkiakaan, mutta monet tästä karvaturvasta tykkäävät.

Suomi ei täytä velvollisuuksiaan, sillä Suomi on ratifioinut YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen, joka velvoittaa Suomea järjestämään hoitoa ja kuntoutusta kidutuksen uhreille. Tiesittekö, että tilastojen mukaan noin puolet on kärsinyt lähtömaassaan selkeä kidutusta, joka on monin verroin kammottavampaa kuin mitä yksikään televisio-ohjelma tai kauhuelokuva uskaltaa kertoa. Varsinkin henkisen kidutuksen jäljet ovat vaikeasti korjattavissa. Suomessa on kolme yksityisten tahojen ylläpitämää keskusta, joiden tarkoituksena on korjata kidutusten vaurioita. Nämä sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Jostakin syystä Tampereen keskus ei kuitenkaan toimi.

Ensinnäkin, tämän ei pitäisi olla yksityisten tahojen varassa ja toiseksi, ei pitäisi mennä antamaan lupauksia, joita ei sitten pystytä täyttämään. Jos valtio ratifioi jonkun sopimuksen, se tarkoittaa, että ollaan yksi tämän sopimuksen osapuolista ja noudatetaan tätä sopimusta. Kysyn nyt herroilta ministereiltä ja kansanedustajilta, miksi Suomi sitoutuu sopimuksiin, joita se ei pysty eikä halua noudattaa. Ettei vain olisi niin, että olisi jotenkin häpeällistä jättää sopimus solmimatta, kun kuitenkin pidämme itseämme sivistysvaltiona. Emmehän me sitä todellisuudessa ole olleet enää pitkään aikaan. Ei tarvitse mennä edes Ruotsin rajalle seuraamaan rasistien mielenilmaisuja. Riittää, kun seuraa eduskunnan täysistuntoja, joissa jopa puolet edustajista on paikalla, ja kuuntelee sitten näiden moukkien kielenkäyttöä, joka ei täytä minkäänasteisen sivistyneen keskustelun normeja. Kunhan huudellaan hävyttömyyksiä, jos naama ei miellytä.

Oikeasti kidutettujen laiminlyönti on jotenkin ymmärrettävää sitä taustaa vasten, että suomalaisille tämä on liian kaukainen asia. Ehkä tästä syystä valtio ei ole asialle korviaan lotkauttanut, vaikka nimenomaan Suomen valtio on tuon sopimuksen ratifioinut, ja sen olisi se pitänyt ottaa vastuulleen. Kurkku käheäksi huudetaan: ”Hui kauheeta kuinka paljon tulee pakolaisia ja kuinka me siitä selvitään!” Kyllä kai kysymyksen pitäisi kuulua näin: ”Kuinkahan nuo 15 000 kidutettua selviävät niistä traumoista, joita kidutus on aiheuttanut?” Fyysiset vauriot on suhteellisen helposti korjattavissa, mutta psyykkiset ovat todella työn takana. Moni on menettänyt luottamuksensa ihmisiin kokonaan, eikä suomalaisten rasistinen käytös ja polttopullojen heittely siinä suinkaan auta.

 

Rasismi sinänsä ei ole Suomen lain mukaan rikos. Niin kuin tapana on, me olemme senkin naamioineet hienommiksi sanoiksi. Kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan voidaan kyllä tuomita, mutta tätäkin pykälää käytetään erittäin harvoin. Tämän rikoksen tunnusmerkit täyttyvät kyllä pakolaisten vastaisissa mielenosoituksissa, mutta eipä näihin juurikaan ole puututtu.

Olli Immosen rasistisen nettikirjoituksen läpipäästäminen ilman seuraamuksia on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka välinpitämättömästi Suomen viranomaisetkin suhtautuvat näihin rikoksiin. On totta, että laajasti tulkiten se ei oikeastaan täyttänyt rikoksen tunnusmerkkejä, mutta kun kyseessä on kansanedustaja, pitäisi seulan olla hieman tiheämpi. Jos ajan autolla jonkun ihmisen yli tarkoituksella tappaa tämä, voidaan se laajalti tulkiten katsoa auto-onnettomuudeksi, jolloin saisin tuomion korkeintaan kuolemantuottamuksesta.