sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Nimet kertovat

Pääsääntöisesti tässä blogissani olen paneutunut politiikkaan, uskontoon ja maahanmuuttoon. Näiden kolmen aiheen ulkopuolelle olen harvoin eksynyt, vaikka maailmassa toki tapahtuu monenlaisia asioita, ja silloin tällöin näen välähdyksiä myös näistä muista tapahtumista. Usein ne nousevat pintaan ajatusketjusta, joka on saanut alkunsa pohtiessani noita aiheita.

Mitä nimet sitten kertovat ihmisistä? Suomalaiset olivat vuosisatoja Tapio Tapionpoikia tai Jouko Yrjönpoikia, kun varsinaisia sukunimiä ei ihmisillä vielä ollut. Sukunimet otettiin virallisesti käyttöön vasta 1800-luvulla, mutta toki joitakin hyvin vanhojakin nimiä on. Sukunimi tuli pakolliseksi vasta 1921; muutamia sukunimettömiä suomalaisia oli vielä itsenäisyytemme alkuaikoina.

Länsi-Suomessa sukunimeksi tuli pääsääntöisesti talon nimi, kun taas Itä-Suomessa talon nimeksi otettiin ihmisen nimi. Nimistöjemme olennainen osa muodostui 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa mallin mukaan otetut nimet.

Edellä olevien nimilähteiden lisäksi käytettiin sukunimen muodostuksessa asuinpaikkaa tai sukujuurien alkuperää. Niinpä esimerkiksi nimet Nieminen, Järvinen tai Mäkinen ovat hyvin yleisiä ja kertovat kuvaavasti seuduista, jossa nuo nimien haltijat ovat asuneet. Luultavaa on, että nimet Virolainen, Venäläinen ja Ruotsalainen kertovat siitä, että suku on joskus historiallisina aikoina tullut maahamme ulkomailta. Kotiseutuun viittaavat myös enemmän maakunnalliset nimemme Karjalainen, Savolainen ja Lappalainen. Tämä osa nimien historiasta on kuitenkin suuressa määrin otaksuttua. Samoin on laita ihmisen henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan syntyneet nimet kuten Valkeapää, Mustapää ja Korhonen. Muinaisessa suomenkielessä korhonen kertoi kovakuntoisuudesta. Kokonaan oman lukunsa muodostavat sitten nimet, jotka tavalla tai toisella on muodostettu nimien suomentamisen aikoihin. Nämä nimet eivät välttämättä tarkoita yhtään mitään. Myös vieraista kielistä lainattuja nimiä maassamme on. Nimen perusteella ei useinkaan pystytä päättelemään ihmisen äidinkieltä.

Miksi minä sitten tällaisia asioita olen pohtinut? Omat sukujuureni minä suurin piirtein tunnen, mutta olen miettinyt, kuinka paljon sukunsa historiaan ovat paneutuneet esimerkiksi juuri nuo ihmiset, jotka huokuvat rasismia ja suomalaista puhdasoppisuutta, täysin tajuamatta että ei nimi Venäläinen tai Virolainen ole ihan sattumalta syntynyt.

Minun täytyy todeta, että minunkin nimeni voisi olla Venäläinen, Karjalainen tai Ryssä, jos ei nimeä olisi jo aikaisemmin suomennettu. Karjalan pakolaisuudesta johtuen minunkin lapsuudenkokemukseni olivat melko rankat. Vuosikausia olen ihmetellyt tätä suomalaisten ulkomaalaisvastaista luonnetta. Kun me Karjalan pakolaiset tultiin tänne Kanta-Suomeen, oli vastaanotto varsin viileää. Monet pakolaiset olisivat saaneet olla taivasalla, elleivät viranomaiset olisi pakottaneet talollisia sijoittamaan heitä joihinkin nurkkiin. Samanlainen vastustus tuntuu olevan nyt sotaa ja väkivaltaisuuksia pakenevien ulkomaalaisten suhteen. Ihmekö tuo, kun kotimaan väestöäkin kohdeltiin kun ruttotautisia.


Pankaas nyt miettien, mitä mieltä olette näistä sotien jälkeen syntyneistä halla-ahoista ja immosista, joiden elämänkokemukseen ei lainkaan kuulu tämäntapaiset asiat.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Minä ja maailman uskonnot

Suurin osa maailman uskonnoista perustuu ajatukseen, että on olemassa joku korkeampi voima, joka pyörittää tätä järjestelmää. Toinenkin yhteinen tekijä on, nimittäin halu olla oikeassa. Maailmassa on satoja uskontoja, joten ”oikeassa olevien” määrä on moninkertainen siihenkin verrattuna. Ainut absoluuttinen totuus tässäkin asiassa on se, että kyse on uskosta, kuten nimityskin kertoo, ei siis tiedosta, vaikka moni niin julistaa.

Minä olen kristitty ja yritän elämässäni soveltaa kristittyjä periaatteita. Uskontunnustuksemme mukaan uskon myös kristilliseen käsitykseen Jumalasta, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Raamattua pidän pyhänä kirjana, vaikka tiedänkin, että esimerkiksi Raamatun suomenkielinen käännös on peräisin useasta perättäisestä käännöksestä, eikä sen teksti enää vastaa alkuperäistä. Historialliset tosiasiat on alkuperäisissä kirjoituksissa niin monen kertojan toimesta kirjoitettu, että niitä tuskin on järkevää epäillä. Epäilyttävää on kuitenkin tapa, jolla ekumeeninen kirkolliskokous 300-luvulla päätti, mitä Raamattuun hyväksytään ja mitä jätetään pois. Jos Raamattu olisi Jumalan sanaa, tuota ukkolaumaa tuskin oli tarvittu sanan sensurointiin. Eniten minua täräytti tieto siitä, että Juudaksen evankeliumi jätettiin pois Raamatusta vain siksi, että se olisi kumonnut vanhan, kristinuskossa yleisen käsityksen Juudaksen petollisuudesta. Evankeliumin mukaan Juudas toimi Kristuksen ohjeiden mukaisesti, vaikka saikin petturin leiman.

En nyt tässä kuitenkaan koeta suorittaa uskontojen puhdistusta enempää kuin Raamatunkaan oikolukua. Haluan vain kertoa omasta suhtautumisestani uskontoon ja uskovaisiin. Monia uskontoja on mollattu yksityisten seurakuntalaisten pahojen tekojen tähden. Mistään kirkkokunnasta tätä ei voida pitää seurakuntaan kohdistuvana totuutena, enkä usko seurakuntien sitä hyväksyvän. ”Nyrjähtäneitä” ja pahantekijöitä on kaikkialla missä on ihmisiä. Näin myös uskonnollisissa yhteisöissä, kuten huomattu on. 

Kyllä minä vilpittömästi olen sitä mieltä, että uskovissa on enemmän kunnon ihmisiä kuin ns. tavallisissa kansalaisissa. Tämän uskon ihan ilman ajatusta siitä, mihin uskontokuntaan ihminen kuuluu. Itse kuulun maailman vanhimpaan uskontokuntaan, jota toki pidän oikeaoppisena. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisin muita seurakuntia tai lahkoja jotenkin vääräoppisina. Vanha sanonta ”jokainen tulee uskollaan autuaaksi” pitää varmasti paikkansa. Myös jokaisella on oikeus palvella Jumalaansa omalla tavallaan. Vilpittömyytesi huomataan, ei käyttämäsi rituaalit. En minäkään rituaaleja kannata, mutta en myöskään vastusta niitä, koska ne eivät vahingoita ketään. Jos niistä on jollekin iloa, niin iloitkoon rauhassa. En minä siihen usko, että ortodoksiset papit pitävät taivaspaikan ehtona praasniekkaan osallistumista.

Kuten ehkä jo tiedättekin, minä olen siis ortodoksi. Se on hyvinkin ”koristeellinen” kirkkokunta verrattuna moneen muuhun uskontoon. Kuitenkaan se ei tee siitä parempaa tai huonompaa muihin seurakuntiin verrattuna. Minulle se on kuitenkin tärkeä. En edes yritä tehdä käännytystyötä, puhumattakaan arvostelusta tai mollaamisesta. Sitä tuskin Jumalanikaan hyväksyisi.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Suomalaisten huono muisti

Joskus olen kuullut väitettävän, että puolustan maahanmuuttoa vain siksi, että vaimoni työskenteli monikulttuurisuuskoordinaattorina. Melkeinpä tekisi mieli sanoa: ”Haistakaa home.” Jos näillä kahdella asialla on ylipäätään jotain yhteyttä, niin kyllä se on mennyt hieman eri järjestyksessä.

Olen puolustanut pakolaisia siksi, että olen itse pakolainen ja joutunut tuon kaiken kokemaan. Olen ollut myös ”mamu” vieraalla maalla ja omaan siitäkin jonkun verran kokemusta. Kyllä minua suorastaan hävettää tämä sodanjälkeisten sukupolvien ymmärtämättömyys ja se, että täällä edes sallitaan tuo nykymuotoinen maahanmuuttokeskustelu. 

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tapahtui seuraavaa. Puna-armeijan hyökkäyksen alta pakeni satoja tuhansia karjalaisia, jotka jouduttiin sijoittamaan heidän kannaltaan katsottuna aivan uuteen kotimaahan. Jo sodan aikana ja heti sen jälkeen otti Ruotsi vastaan noin puoli miljoonaa suomalaista. Jos Suomen kansan kollektiivinen muisti ei yllä tänne asti, niin jotenkin pitäisi hälytyskellojen soida, kun todetaan se fakta, että suomalaisia ulkomailla on yli miljoona, joka vastaa noin 20% maamme asukkaista. Huoltotaseen vajautta ei korvaa se seikka, että meillä on vain alle 200.000 ulkomaalaista, vaikka vieraskielisiä onkin 270 000.

Perinteisesti Suomi on aina ollut se maa, josta on lähdetty jonnekin, ja vasta 90-luvulla saavutettiin edes tasapaino lähtijöiden ja tulijoiden suhteessa. Suurin osa ulkomaille lähteneistä suomalaisista on siellä edelleen. Näin on varsinkin Ruotsin, USA:n, Kanadan ja Australian suhteen. Tästä johtunee se seikka, että Suomessa on yhä edelleen maailman pienin ulkomaalaisten määrä.

Sodan jälkeen syntyneisiin ”nuorukaisiin” lienee luettava myös tämä rasistien keulahahmo Jussi Halla-aho, joka tosin kuulemani mukaan on ilmoittanut kasvaneensa aikuiseksi. En tiedä onko näin jo käynyt, mutta toivottavasti hetki ”mamuna” Brysselissä kasvattaa miestä. Herran blogi on kyllä yhtä lapsellinen kuin ennenkin, joten oppimista vielä on.

Olen tätä valistustyötä koettanut tehdä jo muutaman vuosikymmenen, mutta siltä näyttää, että todellista tarvetta sille on ilmennyt vasta viime vuosina, kun kansakuntamme kollektiivinen muisti on alkanut pettää samanaikaisesti maailmantilanteen huononemisen kanssa.

Totta on, että Suomen resurssit ovat huomattavasti pienemmät kuin monien suurvaltojen, mutta oman ”lesken ropomme” olemme velvollisia heittämään. Olisikohan ensimmäinen askel kieltää kaikki rasistinen toiminta tässä maassa ja koventaa tuomioita esimerkiksi kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan. Yleensä en ole kieltopolitiikan kannattaja, mutta Suomen Sisun kaltaiset järjestöt rikkovat mielestäni siinä määrin ihmisyyttä vastaan, että tuskin syntyisi mitään vahinkoa, jos koko järjestö kiellettäisiin.

Edelleen olen sitä mieltä, että mielipiteen vapaus pitää sallia, mutta silloin on syytä erottaa fakta ja mielipiteet toisistaan jo niitä esitellessä. En vain aina ymmärrä, miten mielipiteet ovat syntyneet, kun useimmat eivät edes tunne asiaa. Sen verran olen näiden rasistien kanssa keskustellut, että pahimmatkin ovat koettaneet peitellä sanomaansa väittämällä. että eivät he ulkomaalaisia vastusta vaan maahanmuuttopolitiikkaa. Tosiasia lienee se, että siitä he tietävät vielä vähemmän. Sen verran usein olen suorastaan valheellisiin väittämiin törmännyt.

”En ole rasisti, mutta….”  Näin alkaa useimmiten lause, jonka voisi tulkita seuraavasti. ”Olen rasisti, mutta en tiedä miksi.”

Olen jo sen verran iäkäs, että en henkilökohtaisesti pelkää näitä rasisteja, vaikka lapsena syrjintää koinkin. Ehkä vieläkin olen kummajainen joidenkin mielestä, ja eihän koskaan voi tietää vaikka joku keksisikin, että Laatokan rannalla syntyneenä karjalaisena olen minäkin ”mamu”, joka on hyödyntänyt tämän suomalaisen koulujärjestelmän ja syrjäyttänyt monia Kanta-Suomessa syntyneitä.

torstai 2. lokakuuta 2014

Facebookin valtiaat

Pikkuisen minua on kiukuttanut, kun twitteriä ja facebookia on sanottu sosiaaliseksi mediaksi, vaikka kumpikaan ei mielestäni ole sosiaalinen, eikä edes media. Twitteriin olen kirjautunut, vaikka en kai koskaan ole siellä sanaakaan lausunut. Facebookissa olen yrittänyt roikkua ärsyyntymisen uhallakin. Ärsyyntynyt olen lähinnä ollut siitä, että monet ns. ystävänikin käyttävät estotta päivitysmahdollisuuksiaan laittamalla turhanpäiväisiä kuvia ja oikeaksi uskomiaan väitteitä ehdottomana totuutena, tietämättä asiasta yhtään mitään. Näin olen minäkin menetellyt, joten peilikauppias sai minusta facebookin ensimmäisen asiakkaan. Tosi ylpeä olen siitä, että olen oivaltanut sen, että jokaisella mitalilla on kaksi puolta. On olemassa kolme totuutta, minun totuuteni, sinun totuutesi ja absoluuttinen totuus. Luultavaa on, että ei ole montakaan ihmistä, joiden totuus on sama kuin absoluuttinen totuus, vaikka suu vaahdossa niin väittävätkin. Minusta tuntuu, että jopa enemmistö uskoo olevansa oikeassa, vaikka käsitykset perustuisivat erittäin hatariin tietoihin tai uskomuksiin. 

  
Syvästi tietoisena tuosta kaikesta minäkin roikun vielä facebookissa, sillä kieltämättä siellä on ystäviä, joiden kuulumisia haluan kuulla, kun ei se oikein muuten ole aina mahdollista. Koettuani tuon ”hengellisen heräämisen” tuon nettimaailman suhteen, olen kuitenkin koettanut pitää omat päivitykseni mahdollisimman suppeina tietoisena siitä, että ehkä monet asiat ovat paljon tärkeämpiä minulle kuin kenellekään toiselle. Niinpä poliittinen näkemykseni on minun näkemykseni ja uskoni minun uskoni. Kummassakaan tapauksessa en väitä olevani ainoana ehdottomasti oikeassa. Oikeana pidän käsitystäni siitä, että on olemassa joku korkeampi voima, joka pyörittää tätä maailmaa ja on myös luonut sen. Matemaattispohjaisesta koulutuksestanikohan sitten johtunee se, että en usko näin hienon matemaattisen järjestelmän syntyneen aivan sattumalta, tai jonkun alkupaukun seurauksena.

Raamattua pidän ehdottomasti hyvänä kirjana ja sen opetuksia oikeina, vaikka en uskokaan sen olevan Jumalan sanaa. Suurin syy tähän on tietysti se, että Raamatun sisällöstä päätettiin 300-luvulla pidetyssä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa. Varmasti ihan hyvä foorumi päättämään kirkollisista asioista, mutta kun en vaan usko, että Jumala tarvitsi tuota ukkolaumaa kertomaan siitä, mitä hän on sanonut ja mitä jättänyt sanomatta. Nuokin tekstit ovat sitten aikojen kuluessa hämärtyneet, kun niitä on käännetty kielestä toiseen, niin että esimerkiksi suomenkielinen Raamattu on syntynyt vähintään kuuden perättäisen kielen käännösketjusta. Jokainen, joka käännöksistä yleensä on perillä tietää, että siinä vaiheessa ei käännös enää paljonkaan muistuta alkuperäistä tekstiä. Kyllä minä silti Raamattua luen ja pidän sen monia kertomuksia täysin uskottavina. Raamatussa on ollut yli 60 kertojaa, ja sen verran yhdenmukaisesti he tapauksia ovat muistiin merkinneet, ettei niitä ihan satuina voida pitää. Ihminen on yllättävän samanlainen kuin joskus 2000 vuotta sitten, joten Jeesuksen opit ovat hyvin käyttökelpoisia yhä vielä.

”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu”, kerrotaan Jeesuksen sanoneen. Tämä tapahtui aikana, jolloin maailmassa ei ollut yhtään muslimia. Tuskinpa siis maailmassa vallinnut väkivalta on islamista johtuvaa, vaikka me kristityt yritämme sen heidän ylleen vierittääkin. Aina on ihminen puolustanut miekka kädessä näkemyksiään, olkoonpa kyse uskonnosta tai politiikasta.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Vihreä valhe

Tuo otsikko on Mikko Paunion kirjasta, sen nimi. Se on myös ajatus, joka on pyörinyt päässäni aina silloin, kun tämän terroristijärjestön toilauksista on puhuttu ja järjestö itse on puolustellut tekojaan jollakin totuuteen perustumattomalla väittämällä. Monet vihreiden ajatukset eivät perustu yhtään mihinkään tai sitten tapahtumiin, jotka tapahtuvat tai olisivat tapahtuneet kaikesta huolimatta. Ja siten lainaus tuosta tohtori Paunion kirjasta ihan suoraan:

”Kaikki, mitä olet lukenut energia- ja ympäristöasioista on todennäköisesti ollut vääristeltyä. Väärinkäsitystä. Johdattelua, hyväksikäyttämisen vuoksi ja pahat mielessä tehtyä politikointia. Valhetta. Useimmiten.”

On huomattava, että mitä teknisemmin ihminen on orientoitunut, sitä harvemmin hän kannattaa vihreitä aatteita. Ilmeisesti tämä johtuu siitä, että kyky loogiseen ajatteluun puuttuu niin monilta vihreiltä, ja asioita esitellessään he tekevät jatkuvasti virheitä, joita ei juuri kukaan tekniikkaa tunteva voi hyväksyä. Ydinvoiman vastustaminen on nyt noussut vihreiden agendalle, vaikka siitä ei ainakaan täällä Suomessa ole ollut muuta kuin hyviä kokemuksia - ellei huonoiksi kokemuksiksi ole laskettu niitä vihreiden aiheuttamia mellakoita, joita ydinjätteiden kuljetuksesta on seurannut. Vaikka Neuvostoliitto olikin ateistinen valtio, siellä luultavasti tajuttiin, että mikä maasta on tullut, niin myös maahan joutukoon. 


Sen verran kai vihreätkin osaavat laskea, että on huomattu, ettei ydinvoimasta ole suurempaa turvallisuusriskiä kuin mistään muustakaan energiantuottomuodosta ja että se todellakin on puhdasta energiaa. Ihan vastustamisen vuoksi pitää kuitenkin vastustaa jotakin, ja kun kerran toisessa maailmansodassa pudotettiin Japaniin pari ydinpommia, niin varmasti kyse on erittäin tuhovoimaisesta energiasta. Kun ei kuitenkaan muuta näyttöä tästä ”vaarallisuudesta” ole löydetty, on keksitty virheellisiä väittämiä mm. siitä, että ydinvoimaloiden jäteongelmia ei ole ratkaistu.

Vaan kun on. On kehitelty moniakin vaihtoehtoja, joista joku varmasti toimii. Vaihtoehtojen runsaudesta johtuukin se, että ei ole tehty vielä päätöstä siitä, mitä jätteille sitten lopulta tehdään. Minun suosikkivaihtoehtoni on käytettyjen polttoainesauvojen uudelleen käyttö. Ainakin Hanhikiven voimala soveltuu myös jo kerran käytetyn polttoaineen uusiokäyttöön. Sen jälkeen materiaali onkin jo niin vähän säteilevää, että sen voi tuoda vaikka meidän takapihalle.

Toinen vihreiden mielimantra on ”riippuvuus venäläisestä energiasta”. Venäläisestä energiasta ollaan juuri sen verran riippuvaisia kuin energiaa tarvitaan uraanin louhimiseen venäläisestä kallioperästä ja sen kuljettamiseen tänne. Täällä tehdään vain suomalaista energiaa suomalaisessa ydinvoimalassa. Jos uraanin toimitus Venäjältä loppuisi, jää jäljelle kaksi vaihtoehtoa: joko kotimaisen polttoaineen valmistus kotimaisesta uraanista tai valmiiden polttoainesauvojen tuominen jostakin länsimaasta. Esimerkiksi Loviisassa käytettiin jossakin vaiheessa Englannista tuotua polttoainetta.

Tosiasia on, että Fennovoiman voimalaitos vähentää energiariippuvuutta muista maista, joskaan ei voi kokonaan lopettaa tätä.

Politiikassaan vihreät ovat täysin epäonnistuneet johtuen siitä, että useimmat heidän ajatuksensa ovat jotenkin utopistisia. Yhdessä asiassa he ovat kuitenkin onnistuneet: he ovat onnistuneet muokkaamaan yleistä mielipidettä ydinvoiman vastaiseksi ja suosimaan ns. ”vaihtoehtoisia” energian muotoja. Oikeasti nämä energian tuottotavat eivät ole vaihtoehtoja yhtään millekään.

Kun vihreät lähtivät hallituksesta, se oli parasta mitä he tälle kansalle ovat pystyneet tekemään.